(Tama juttu on kirjoitettu jo joitakin viikkoja sitten)
Ja taas olis viikko vierähtänyt. Tällä viikolla mua on vaivannut koti-ikävä. Kaikki on täällä ihan hyvin, mutta se yksi tärkeä osa mun elämästä on jäänyt sinne kotiin: YSTÄVÄT! Se ettei ole ketään kenen kanssa turisee, sopii puistotreffit, kahvittelee, puhuu höpöjä, kuuntelee toisen juttuja, on ihan pirun raskasta tällaiselle ylisosiaaliselle ihmiselle kuin minä. Ihmeellistä on se etten mä ole tähän mennessä edes kaivannut uutta ihmistä “korvaamaan” tyhjäksi jääneitä koloja…
Peten kouluajat muuttuu nyt viikon välein. Tähän asti niillä on ollut 8.30-15.30 opetusta ja sitten se on muutamina iltoina (ja nyt tällä viikolla useampana, kun sillä oli eka koe) lähtenyt kertaamaan opiskelukaverinsa luokse opittuja juttuja. On ollut kuulemma antoisaa, enkä epäile! Eli ihan kivasti sitä iltaa on jäänyt perheen yhteiseen aikaan. Ollaan käyty eri puistoissa tai kaupassa tai rannalla… No siis kun ollaan yhdessä, niin ei se ikävä silloin vaivaa, mutta kun jään yksin! Ja sitten kun meillä ei vieläkään ole sitä nettiä kotona. Niin ja arki se rullaa, tiskiä, pyykkiä, joka piru vie kestää kuivua ihan liian kauan, leluja pitkin poikin, siivousta, keksi tekemistä, laita ruokaa, ihan samaa mitä mä oon pyörittäny jo viisi vuotta. KÄÄÄK ja sit oot täällä yksin. No itkut on nyt itketty ja valoa näkyvissä tunnelin päässä :
Mä tapasin tossa meijän lähileikkipaikalla suomalaisen Ninnin ja 2vee Manu-pojan. No, nehän oli ihan huumassa meistä ja totta puhuakseni me niistä! Ja sovittiin heti seuraavaksi päiväksi treffit. Ja kuinka ollakaan, Ninni on sosiaaliohjaaja, vetänyt lasten jumppia ja kerhoja, ollut perustamassa Suomikoulua tänne ja on siis asunut täällä jo 10 vuotta. Puhuu espanjaa, ja Sannihan imi itseensä sanoja kuin imuri konsanaan ja tietää siis kaikki paikalliset jutut yms. No niin ja voitte vain arvata kuka puhua pälpätti koko puistotreffit? Ja ensi viikoksi on sitten sovittu uudet tärskyt, rannalle! Pitäisköhän keittää kahvit mukaan?
Joo ja me saatiin uusi pyykinpesukone! Harmi, ettei kuivausrumpua tajunnu pyytää samalla. Se vanha olikin varmaan viime vuosisadan alkupuolelta, joten oli siis syytä se vaihtaakin. Mutta täällä on ilmasto niin kostea, ettei pyykki tosiaan kuivu. Ärsyttävää.
Pakko vielä naurattaakin tähän loppuun. Käytiin Peten koululla kattomassa luurankoa, Kallea nimeltään. Sanni ja Lauri on Peten opiskeluiden ohella tutustunut luihin ja lihaksiin ja varsinkin Lauri on kylkiluista jotenkin älyttömän tohkeissaan. No siinä me sitä Kallea ihmeteltiin, missä oli mitkäkin luut, kunnes Late kysy multa: “Missä se luurankolo on?” Niinpä, missähän se?? :D :D
Käykäähän muuten kattomassa Air Finlandin lentoja! Ensi kevääksi ne myy 79€ lentoja Malagaan, aika halpoja siis! (Pieni mainospala, vaikka en sponssi-sopimusta ole kirjottanu).
Vielä on pakko hehkuttaa mun uutta harrastusta, zumbaa! Mä oon ihan hurahtanu. Ja nyt mulle on selvinny, että sitä vetääkin äiti ja tytär. Tytär on suomalainen, siis Suomessa syntynyt ja äiti on chileläinen. Molemmat puhuu suomea ja siellä käy nyt ainakin kaksi suomalaista mun lisäksi. Toinen niistä luuli mua espanjalaiseksi, heh he. (Tänään kaupassa mua luultiin ruotsalaiseksi.) Mutta siis zumba on vienyt mun sydämen. En muista milloin viimeksi olisin nauttinut jumpasta saatikka hikoillut niin paljon kuin tuolla. Se on aivan mahtavaa, viikon kohokohdat ma ja ke!
No nyt tuli tällainen vähemmän iloinen teksti kirjoitettua. Mutta kyllä te mut tunnette… en mä pysty pahaa oloa peittelemään, se täytyy purkaa, jotta taas ilolle ja naurulle tulee tilaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti