(Sunnuntai 21.11)
Täällä ilmat ovat alkaneet kylmetä ja kosteus tunkee luihin ja ytimiin. Ainakin meidän kotona, toi kosteus. Eilen oli puolipilvinen keli ja lämpöä +17. Mulla oli pusero, neuletakki ja takki päällä. Lapsilla fleecet.. Sannille naureskelin, että jos oltaisiin Suomessa näillä lämpötiloilla niin meillä olisi sortsit ja lyhythihaiset t-paidat päällä. On se vaan kumma, miten keho tottuu ilmastoon. Ai kauheeta, miten kylmä siellä Suomessa meillä onkaan???
Kulunut viikko on mennyt taas arkea eläessä. Ei mitään huvituksia… Tasasen tappavaa arkee: pyykkii, tiskii, ulos, sisään, syömään, kiukuttelua, väsymystä, naurua, nukkumaan, herätys… Blaah. Petelle jo sanoin, että oikeastaan mä jo odotan töihin menoa. Hullua, että sanon näin, mutta kyllä viisi vuotta on jo tehtävänsä tehnyt. Been there done that! Seuraavaksi on sitten Peten vuoro. Ainakin näillä näkymin. Niin, muistutelkaa sitten kun alkaa eskari ja kerhopaikka-haut! Pitää tehdä ne täältä käsin. Ja tämän tekstin ei ollut tarkoitus olla valitusvirsi… tosiasiaa vaan!
No sitten ahdistus osio ja äiti ja kaikki muut huolissaan olevat, ette saa tästä mitään stressiä aikaiseksi… asiat järjestyy! Mutta nyt on niin jännää ja ahdistavaa, että on pakko purkaa. No mehän ollaan jo jonkin aikaa oltu sitä mieltä, että vaihdetaan täällä asuntoa. Niin kuin olen kirjoittanut se vesi valuu edelleen meidän pyykkihuoneessa ja kosteus meillä on jotain ihan eri luokkaa kuin muilla täällä. Ollaan jo ehditty nimittäin kyläillä muidenkin kotona. Vuokraemäntä soitteli eilen, eli lauantaina että huomenna maanantaina tulee teknikko sitä hanaa katsomaan ja Pete siinä samalla kertoi meidän aikeista. No siitähän soppa syntyi, kun nehän haluavat meidät tässä tietysti pitää. Mulla ei ole ensinnäkään halua ja taitoa mutta ei myöskään oikeutta lähteä mitään neuvottelemaan, koska vain Pete on täällä kirjoilla ja “ainut” vuokralainen. No huomenna tänne on sitten tulossa tämän asunnon omistaja, eli vuokraemännän mies (paikallispoliisi) se teknikko ja vuokraemäntä tulkiksi… Pahimmassa tapauksessa Pete on koulussa, koska ensi viikko on “siestaviikko” eli keskipäivällä on vapaata ja aamu ja ilta on koulua. Ja tapaaminen sovittiin illaksi… ja nyt se emäntä ei ole vastannut meidän viesteihin mitään… ja mä olen täällä vastaanottamassa kavalkadia kaikkien kolmen tappitallikaisen kanssa. Jipijaijeee!
No joo… Kirjoitan mitä huomenna tapahtui! Onhan tässä tasaisen tappavaa arkea jo elettykin. Eli mitä mä oikein valitan??? Äh tajusin just, etten pääse huomenna zumbaan, ku Pete on siellä koulussa, voihan…
(Keskiviikko 24.11.)
Maanantai… Outi meidän ystävä, kävi neuvottelemassa meijän vuokraemännän kanssa, kun tuntee sen. Outi on ollut samassa kiinteistövälityksessä töissä aikanaan, joten nyt on kaikki taas kunnossa. Oli taas epäselvyyksiä matkassa ja käytännön asioiden hoidossa… Mutta nyt siis ollaan virallisesti irtisanottu asunto ja etsitään uusi johon sitten tullaan tammikuussa. Se kuumavesikin tuli hoidettua ja mä lahjoin meijän kullanmurut kaakaolla ja popcorneilla kattomaan elokuvaa siksi aikaa kun täällä oli ne kaikki kolme hoitamassa sitä kuumavesivaraajaa. Ja sekin on nyt kunnossa, ei vuoda vesi enää lattialle.
Laskin justiinsa, että ollaan oltu täällä nyt kahdeksan viikkoa. Tuntuu ihan järjettömältä. Ollaan kait sopeuduttu, kun enää ei ajan kulua huomaa. Niin ja kolme viikkoa siihen, kun tullaan Suomeen. Pete varas meille Viikkarilta hytin.
Sovitaanhan kamut niin, että ei stressata joululahjoista! Me ei kanneta täältä niskavääränä tavaraa sinne ja sitten taas takaisin… joohan! Mä nimittäin meinaan saada jo lähdöstä stressin aikaiseksi, kun meillä on lento 6.30, joten joudutaan lähtemään kotoota 4.30. Me sovittiin, että asuttaisiin 18. päivään aisti tässä, mutta… Kun lähtö on noin aikaisin ja kämppä pitäisi olla tyhjä ja siisti, niin olisiko parempi olla yön jämä jossain hotellissa ja lähteä sitten sieltä kentälle? En tiedä!
(4.12 lauantai)
Hups keikkaa, kun aika on nielaissut meidät. Täällä me eletään arkea kuin missä tahansa muuallakin. Aika tosiaan vie mukanaan. Tämä blogi kerää nyt kolmen viikon kommellukset ja on samalla viimeinen tältä vuodelta, ainakin täältä Espanjasta. Mulle melkein taas iski stressi, kun en ole muistanut kirjoitella. Mutta tässä siis kuulumisia:
Viime viikon loppuna me oltiin Peten kanssa salsa-kurssilla. Haastankin teidät salsaamaan Copacabanaan joulun välipäivinä, niin tietysti jos me saadaan mummi ja ugi lastenvahdeiksi. Kurssin vetäjä oli kuubalainen musta mies, jonka lanteet olivat letkeät. Salsa itsessään tuotti vaikeuksia meille molemmille, aluksi Petelle kun aloitti ihan nollasta. Mutta ei se helppoa ole! Tai onhan se sitten, kun on toinen joka osaa viedä. Meillä perhesopukin säilyi varsin loistavasti, kun pareja piti vaihtaa tiuhaan. Peten koululta oli Peten lisäksi kolme poikaa, joten kurssilaiset olivat varsin innoissaan, kun poikia oli niinkin paljon tarjolla. Kolme tyttöä Peten kurssilta oli meidän muruja vahtimassa ja viihdyttämässä. Ja hyvin viihdyttivätkin. Lauantaina kun tultiin kotiin, Pete kysyi rapun ovella, (asutaan siis ekassa kerroksessa) että kuuluuko toi meteli meiltä. Oven takana vastasin KYLLÄ! Lauri tuli avaamaan ovea tukka hikimärkänä ja naama hymyssä. Toipumiseen meni lapsilta viikko. Nukkuivat nimittäin kaikki noin 12 tunnin unia. Kyllä kelpas!
Surujakin ollaan täällä koettu, kun kaikki minkä jälkeesi unohdat joku korjaa talteen. Sannilta unohtui muoviset leikkileijonat meijän läheiseen Kynäpuistoon. Vaikka heti kävi etsimässä kun muisti ja toisen kerran uudelleen, niin ei löytynyt leijonia. Onneksi kirjoitettiin Maija-kummille Joulupukin juttuja, niin eiköhän leijonat löydä tiensä kuusen alle!
Samoin kävi Lassin unipupulle. Se katosi sen sileän tien. Harmitti, kun annoin ottaa sen mukaan ulos, mutta kun Lasu oli niin väsy, että ajattelin että se nukahtaa paremmin sen kanssa. Ei nukahtanut ja vaikka kuinka etsittiin heti kun huomasin pupun kadonneen, niin ei sitä löytynyt. Voi että riipas rinnasta, kun illalla Lassi meni nukkumaan ja pyöritti päätään ja sano EI PUPU! No onneksi keksin, että pupu lähti jo edeltä mummin luo Suomeen. Sillä irtosi hymy: “Mummi ö pupu”, sano Lassi.
Lassista vielä täytyy kertoa uudet sanat:
Nukkuu, kallu = kello, kiinni, auki tai avaa, kennä = kenkä, tyliin = syliin, pandaiini = mandariini, banini=banaani, pallo, eläinten äänet: kana= ko ko, possu = öh öh (lausutaan kurkkua köhien), koira = au au, kissa = aauu, pöllö=huhuu, hevonen = opoti opoti, lehmä = muu
No sitten elettiin pienessä jännityksessä, kun Peten lompakko oli melkein viikon kateissa. Se onneksi oli luiskahtanut (niin kuin ajateltiinkin) hanskalokeron taakse. Mutta me etsittiin sitä sieltä moneen kertaan ja Sannikin tunki pienen kätensä lokeron taakse, mutta ei sitä löytänyt. Pete vihdoin vei auton korjaamoon, jossa oli suomenkielinen korjaaja paikalla, joka näki lompsan peilin avulla ja teki 15 minuuttia töitä, että sai sen sieltä. Onneksi sitä ei oltu varastettu ja onneksi ei kuoletettu korttia. Mutta kyllä epätietoisuus vei unet muutamana yönä.
Tik tak tik tak aika kuluu… Iltaisin katotaan futista, tennistä tai jotain espanjan kanavaa tai sitten mä muka pakotan kattomaan dvd:ltä Perhesiteiden kolmatta tuotantokautta. Tänään iltapalaksi salaattia, perunatortillaa ja punaviiniä sekä suklaata. Nam. Päivät kuluu lasten kanssa, Petellä koulussa ja alkuillat yhdessä puuhaillen. Ei mitään ihmeellistä, arjen aherrusta. Tunne on ihana, kuulua johonkin, eikä vain haikailla mennyttä tai odotella kärsimyksen loppua. Nyt on hyvä mieli ja erityisen iloiseksi sen tekee se että enää kaksi viikkoa, kun pääsen kertomaan tämän kaiken ainakin osan teidän kanssanne nenäkkäin! Isot halitukset ja pian nähdään! Espanja hiljenee, mutta vain hetkeksi. Uusi vuosi ja uudet haasteet odottavat… Nyt ajatukset joulun odotukseen! Suukko hali -lainatakseni Sannia ja Lauria!
