sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Oliko se unta?

Nyt ollaan jo onnellisesti Suomessa ja vaikka paluusta on vasta reilu kaksi vuorokautta, tuntuu että Espanjasta olosta on kulunut iäisyys... Tunne ei ole vain mulla vaan myös muilla, ainakin mitä olen kanssa sisarilta lukenut facebookista... No mutta kerrataanpa vielä mitä tässä lähi viikkoina on oikein tapahtunut.

Kesäkuuhan kului Petellä kouluhommien lopettelussa, tutkintoa suorittaessa ja mä pääsin osalliseksi niihin asiakkaan ominaisuudessa. Kiitos vaan Hetalle hyvästä hoidosta! Kesäkuu oli myös meillä muilla kiireistä aikaa, altaalla, tapaksilla ja rannalla ollessa ja hektisyyttä lisäsi ihanat vieraat Tähtiset ja Vernot. Vaikka hulinaa oli, nautin silti joka hetkestä, välillä hyvällä toisinaan... toisin. Onneksi ihmisen muisti kultaa menneet. Ja vielä parempaa, että meillä edes Sannin digikamera toimi loppuun asti, koska muuten mä en muistaisi mitään. Joten tässä kuvien tukemana meidän viimeisiä hetkiä Espanjasta.


Altaalla tuli vietettyä ihania hetkiä. Meillä oli onneksi mahdollisuus käyttää muiden altaita, koska meillähän ei omaa allasta ollut. Kaikkein eniten tuli uitua Ninnin, Manun ja Outin altaalla. Niin ja Sannihan oppi uimaan! Laurikin rohkaistui kesäkuun aikana. Kun ensimmäinen altaaseen meno oli kellukkeilla ja uimarenkaalla varustettuna, pakotettuna mun sylissä niin, että kaikki varusteet tukki mun hengitystiet ja kaveri puristi niin lujasti mun kaulan ympäri, että mulla meinas henki lähteä. No nythän Late jo sukeltelee, tosin matalassa vedessä, mutta kuitenkin. Tämä viereinen kuva on Pergolasista, missä oli aivan ihana lasten allas, missä Lassikin pystyi pulikoimaan. Harmillista oli,  että allas aukesi vasta kesäkuun puolivälissä, joten siellä ei ehditty käymään kuin muutama kerta. Mutta sitäkin kivemmat! Tässä alakuvassa Sanni ui Ninnin altaalla. Aivan mahtava allasreissu tehtiin Benalmádenaan Annemarin ja lasten luokse. Siellä meitä oli aikamoinen porukka, tarjoilu pelasi ja kaikki viihdyimme... Ja kotimatkakin sujui mukavasti, kiitos Marsu Cavan :)


 JUHANNUS. Juhannukseenhan meidän kisa päättyi. Viimenen ilta ennen punnitusta, olikin mulle niin henkisesti raastava, että leikkimielisyys oli kaukana ja mä olin jo luovuttanu pelin ja itkin jo tappiotani etukäteen! Mutta lopputulos kuitenkin julisti MINUT VOITTAJAKSI! Sellaset itkupotkut kyllä vedin edellisenä yönä, ettei oikein vaa'an lukemat aamulla lohduttanut, mutta nyt alkaa tuntua mukavalta. Sorry Pete! No tähän väliin tuoreenpia uutisia, että rakas veljeni haastoi minut sitten rasvaprosentin pudotukseen, ja enhän mä nyt sellaisesta haasteesta voinut kieltäytyä. Eli nyt kerätään sitten matkakassaa :)

No juhannusta vietettiin rannassa isolla porukalla, Vernot, Ninnin ja Outin vieraat... ja koko Fuengirola! Vau, oli toisenlainen juhannus! Sää oli suomalaiseen juhannukseen verrattavissa, sumuinen! Kosteus oli käsinkosketeltava, kieltämättä nenäänsä pidemmälle ei nähnyt. Ennen rantaan menoa käytiin vielä viimeisen kerran syömässä siinä Argentiinalaisessa ravintolassa! Ja ah, niin hyvää ruokaa oli jälleen, että ikävä tulee sitäkin paikkaa! Ai niin, Espanjalaiseen juhannukseen eli San Juan -juhlaan kuuluu keskiyöllä ilotulitus, joka sumun takia väritti taivaan punaiseksi, vihreäksi ja siniseksi ja sen aikana kävellään takaperin mereen ja pestään kasvot vedellä, jonka jälkeen olet puhdistautunut synneistäsi! No eihän siinä muu auttanut kuin peruutella mereen!




Outin turvassa! Tää on ihan huippu tilannekuva <3

Mitään ei oo otettu! Ja tänään ei puhuttu lähdöstä mitään, eiks nii!
 Loppuaika kului aika lailla pakatessa ja viimehetken ostoksia tehdessä. Mulla muuten ei oo enää varaa mihinkään. Ja sitten koitti se päivä, kun auto oli täyteen pakattu... Meillehän kävi sitten lopulta niin, että lähdimme koko perhe samaa matkaa. Tiistai-keskiviikon vastaisena yönä tuli ajettua yli 1000km Gironaan, muutamalla pysähdyksellä. Mä en tajuu, miten Pete sen teki. No oli se keskiviikkona vähän äreä, mutta selvittiin ihan mahtavasti. Auto jätettiin sinne lentokentälle ja lennettiin perjantaiaamuna 6.55 Tallinnaan. Kentältä taksilla satamaan 12.30 josta ostettiin liput laivaan, joka lähti 13.00. Mummi odotteli Länsiterminaalissa 16.30 ja Kannelmäkeen päästiin vihdoin noin 18.00! Aivan uskomatonta! Pojat nukku päät mun sylissä lentokoneessa, Sanni valvo koko matkan. Arvaatte varmaan, et perjantaina ajatus ei oikein luistanu. Ja uni maistui.

Nyt siis ollaan majailtu mummilassa muutama päivä, ja todellakin tuntuu omituiselta olla täällä! Edelleen nousee pala kurkkuun ja vedet silmiin kun muistelen viime tiistaita! Siitä on vajaa viikko... Ihan uskomatonta! ... ... Aika on ainoa luonnonvara, joka ei uusiudu! Mennyttä ei takaisin voi saada" jossain laulussa muistaakseni sanotaan... ja sehän se tekee tästä hetkestä ainutlaatuisen! Niin hienoja ja ihania ihmisiä tuli meidän kaikkien elämään, että jo pelkästään se teki tämän "opinto/irtiotto"vuoden kokemisen arvoisen! ...(Taas alkaa itkettää)... Niin ja tietysti se, että Pete on nyt koulutettu hieroja (saa varata aikoja)!

No elämä ei lopu tähän! Sama tunne mulla muistaakseni oli viime syksynä... Neljä viikkoa ja sitten alkaa taas aivan uusi vaihe! Apua, mä meen töihin... Niin pitääköhän mun vaihtaa tää blogin nimi? Kisa kun on päättyny vaikka uusi haaste samoilta tiimoilta on otettu vastaan... Oon sitä jo tossa pohtinut... miltäs kuulostais: HOT MAMA? :D :D :D

Nyt Suomen kesästä nauttimaan ja akkuja syksyyn lataamaan... Näihin tunnelmiin, Hasta luego!

perjantai 6. toukokuuta 2011

Hola Amigos

Lauri ja Sanni maalaa, Lassi nukkuu päikkyjä ja Pete kattomassa Suomi-Saksa mm-lätkäpeliä. En tiedä miten onnistun päivittämään kuulumisia, mutta jos sitä en nyt tee, en taas tiedä kuinka kauan menee. Jokatapauksessa meillä on ollut oikea vierassuma. Essin porukat olivat meillä tuossa huhtikuun puolessa välissä, sen jälkeen oltiin pari päivää omillamme, kunnes isi ja äiti sekä Pekka ja Kaija tulivat ja sitten saapuivat Jenni ja Salla! Oikeastaan tässä on kulunut kuusi viikkoa niin, että joku on ollut kylässä. Ei se mitään, se on ollut mahtavaa. Oikeastaan nyt on sellainen olo, että täällä voisi asua pitempäänkin. Meille on Ninnin kanssa kehittynyt aivan mahtava päivärutiini. Ja kun sitä täydentää rakkaiden vierailijoiden kanssa, olo on mitä mahtavin. Tosin arki lasten kanssa saa mun mieleni jo syksyyn ja alkavaan uraputkeen... Ah, olen siihen jo niin valmis!

Lapsista puheenollen, Sanni on täällä oikea johtotähti pojille. Poikiin lukeutuu myös Manu. Vois sanoa, että Sannilla on kolme pikkuveljeä. Täällä on mahtavat prinsessaleikit, kun neiti stailaa Lassia alias Assi-Lotta tai Mari sekä Lauria. Myös koiraleikki on mitä hauskin. Lauri on nimeltään Silli. Koiria koulutetaan kovalla ja varmalla otteella, allekirjottanut saattaa kuulla omia komentojaan koirakouluttajan suusta... Mielikuvituksen puutteesta ei siis voi tyttöä syyttää. Te joilla ei facebookia ole, kerron, kun Sanni tässä yksi ilta kommentoi: "Äiti, mun sängyn alla asuu pieni ystävä. Se on hiiri. Leikkaatko mun tukkaa, niin tekisin sille siitä luudan?" Juupa juu, jäi tukka leikkaamatta. Kovasti Sannikin on jo suunnannut ajatukset syksyyn ja kuumeisesti odottellaan eskaripäätöstä. Samoin milloin hampaat alkaa heilua ja kuinka kauan menee, kun takahampaat ovat tulleet kokonaan ulos. Hienoa on myös huomata, miten Sannin empatiakyky on kehittynyt. Tunteita peilataan, kiukutaan, raivotaan ja saan kuulla kuinka tyhmä äiti olen ja seuraavassa hetkessä suukotellaan ja olen taas hyväksytty äiti... Ooh tätä tunteiden vuoristorataa. Hullua ja ehkä jopa vähän pelottavaakin on huomata omia piirteitään lapsessaan. Kiitos Essille, rakkaalle keittiöpsykologille antoisista keskusteluista! Niinpä, sieltä se pikku Myy-tempparamentti nostaa päätään Sannillakin, mutru huuli, kädet lanteilla ja jalkaa polkien... hhmmmm tuttu tunne! Niin yhdessä me täällä Sannin kanssa itkettiin, kun katsottiin Leijona kuningas elokuvaa. Äiti ja tytär <3

Lauri... sain juuri lipun kuppihissiin? Eilen hän huomasi: "Äiti, sulla on kaksi jalkaa". Sillä kaverilla on kyllä hauskat jutut. Kulmakarvat kohoaa hiusrajaan saakka, kun silmät lautasina kertoo juttua ja kun se juttu on hauska, niin silmät menee sirrilleen ja nauru on niin tarttuvaa, ettei voi kuin nauraa mukana.
Laurille syöminen ja liikkuminen johonkin päämäärään on edelleen hankalaa. Ruokapöydässä on kyllä hermoissa pitelemistä, toivotaan että tämäkin on vaan vaihe. Mä jo oon ruvennu miettimään tulisiko Laurista isona kuuluisa koreografi, nimittäin kun sillä menee hermot, kun ei jaksa kävellä, se nykii eteen päin sillä lailla löysänä ja heittäytyy maahan. Nousee polvilleen ja räpyttelee käsiään kuin lentoon lähdössä ja huutaa... Tulee joku Jorma Uotisen nykytanssi mieleen... ihan kuin joku rituaali... *huoh* Joo, silloin ei kannata kaveriin ottaa mitään kontaktia, menee nopeammin ohi. Kyllä on muilla ollu naurussa pitelemistä, kun sen kohtauksen ovat nähneet... Äiti ja isä näkivät sen mm. eläintarhassa. Nyt kyllä täytyy myös kehua, kun rattaiden rengas on ollut puhki, niin ollaan liikuttu vain manducan kanssa, niin kyllä on Sanni ja Lauri reippaasti kävelleet. Päätinkin, että rattaissa istuu tästä lähtien vain Lassi. 

Lassimikkonen, Lassikko 2vee, iso poika. Sanoja tulee koko ajan lisää. Sain aivan mahtavan pätkän kuvattua videolle, missä Lassi laulaa: "opotti ipunen" (Robotti Vipunen)-laulua. Pääkallot on kova juttu ja kaikki hurjat asiat. Laurin kanssa ne leikkiikin "otoiileilla" (krokotiileilla) ja "likloilla" (liskoilla). Lemppari laulu on "pääkallo, kyykiluu ja pollet" (pääkallo, kylkiluut ja polvet). Lassilla on oikein tiukka äiti-vaihe. Minusta jopa ahdistava. Mutta Jenni lämmitti Lassin sydämen heti ensi hetkestä ja viikon aikana Lassista tuli Jennin poika <3. Meijän hittaasti lämpenevä...hah! Oma tahto ilmaistaan kiljumalla, (korvatulpat usein päivisinkin kosvissa) ja isommat kanssa tietävät mitä Lassi haluaa. Lassista ja Manusta on tullut oikein hyvät kaverit ja ulkona parivaljakko vilistää peräkanaa. Nyt herra heräsi päikyiltä, ei hyvällä tuulella! Eikun pöperöä pöytään, niin mielikin kohenee... :)

Tähän onkin sitten lopeteltava. Paitsi sen kerron, että paino on hyvässä laskussa! Peteltä en ole kuullut väliaikatietoja, mutta musta tuntuu että mä oon johdolla. Tosin nyt se on alottanut loppukirin ja on ilmottanut, että kaikki keinot käytetään. Mulle se tilas ravintolassa kokista ja itelleen vichyä... Likasta peliä Fugessa... Mutta nyt toi vaahtosammutin huutaa tässä vieressä, että täytyy lopettaa! Itestäni en ny kerenny kertoa, mutta sen vielä lisään että nyt on käyty baarissakin :)

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Piiitkästä aikaa

On kulunut melkoinen tovi arkea eläessä ja on jäänyt bloggailut vähemmälle. Olette olleet kyllä mielessä ja oon potenut huonoa omaatuntoa, kun en ole tänne kuulumisia laittanut... mutta nyt kerron mitä muuta meille kuuluu. Tosiaan mennyt viime aika sairastellessa. Reissun ensimmäinen korvatulehduskin on sairastettu ja se oli mulla. En kyllä enää ihmettele miksi lapset on niin surkeita, kun korva on kipee! Niin olin mäkin. Mikään ei vieny pois sitä kipua. Lääkäriin ja antibiootit. Mutta silti ollaan enemmän ja vähemmän oltu kipeinä ja urheilu on jäänyt. Zumbassakaan en oo käyny kuukauteen. Silti syömällä oikein on paino pysynyt kurissa. Senteistä en osaa sanoa, kun Vänskien reissun jälkeen mittanauha on ollut kateissa.... hmmm, mahtokohan se lähteä Lohjalle?

Edellinen juttu taisikin olla juuri ennen kuin Vänskät meille saapui. Voi sitä jälleen näkemisen riemua ja ensi tapaaminen pikku herra Lukan kanssa. Sää kyllä helli vieraita! Ilmat olivat parhaimmat tähän mennessä. Koko hiihtolomaviikon ajan aurinkoa ja lämpöä. Onneksi Hannun kaverin loma osui samalle viikolle täällä Espanjassa, joten meillä oli kaksi autoa käytössä koko viikon. Reissu Gibraltarille oli hieno. Köysihissillä ylös vuorelle jossa tavattiin apinat. Hissikuski meinas saada slaagit, kun tajus että meillä oli evästä mukana, tietysti pähkinöitä ja banaania, kuinkas muuten... Siinä sitten peiteltiin vaunujen tavaratilaa, ettei apinat pääsisi osingoille. Ja hyvin peiteltiin. Retki oli onnistunut ja lapset jaksoivat urheasti ilman mainittavia kiukkuja  ;)


Köysiratahissillä kohti korkeuksia


Apinoita...

Pari kesympää ja villimpi yksilö











Tämä ryökäle vei Topin mäkkäristä saaman vieteri-robotin. Nyt on apinoilla puhaa!
                                          Pikku hurmuri

Hanna ja Hannu saivat Peteltä hieronnat ja mä olin Ninnin avustuksella lapsikatraan kanssa rannassa. Mikäs sen mukavampaa! Pari ostoskierrosta ja käynti eläintarhassa, yhdessä oloa ,siinä se. Viikko on lyhyt aika ja kun on kivaa, aika kuluu liian nopeasti. Niin kävi nytkin. Suru tuli, kun lähtöpäivä koitti. Mutta onneksi pian tuli iloisia uutisia Suomesta, saisimme lisää ihania vieraita!
Manu, Lassi, Lauri, Sanni, Vili ja Topi, kaikki samaa mieltä, että muffinsi on hyvää!


Neljä viikkoa, mitä kaikkea siihen mahtuu... Yritän muistella, mutta mieleen ei nouse kuin arjen aherrus. Sää on ollut täällä todella vaihteleva. Välillä on satanut monta päivää peräkkäin vettä. Silloin alakerran videovuokraamo on pelastanut tylsyydeltä. Ja kun aurinko on paistanut on päivät vietetty puistoissa ja rannalla. Arjen vakiintuneeksi rutiiniksi on tullut tapastelu Ninnin ja Outin seurassa. Yksi arkitylsyys vähemmän, kun mennään Kynäpuiston viereen lasagnelle tai vanhalle kaivolle crocetakselle ja lihapullille. Tässä päivä muutama taaksepäin käytiin uudessa euron tapas paikassa, jossa pasta ja jauhelihakastike ja päivän keitto sai suuren suosion. Minä ja lapset syödään ja juodaan lounas 7 eurolla. Ihan kohtuullista!

Viimeisimmät kuulumiset tulee Malgasta, jossa käytiin eilen. Seurassa oli mukana Juha ja Anna. Malaga on suurin piirtein Helsingin kokoinen kaupunki. Ihania pikku kujia ja niissä kauniita parvekkeita. Olimme ja kuljimme turisteina. Paljon kaunista katseltavaa ja kuvattavaa. Kunpa osaisinkin kuvata... Seuraavaan kertaan jäi Picasson museo. Sinne varmastikin sitten kun äiti ja iskä tulee tänne. Ennen sitä täällä lasketaan jo päiviä, lähes tunteja milloin Sonja ja Leo tulevat! Enää kaksi yötä! Se on tosi vähän -Sannin sanoja lainatakseni!





Näiden kuvien saattelemana aurinkoista kevättä sinne ja yritän olla vähän ahkerampi kirjoituspuuhissa! HALIT

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Salsa soi korvissa :)

Tässä kuluneella viikolla taas sattui ja tapahtui, joten on pakko kirjottaa kun vielä muistaa... Tässä samalla kun kirjottelen, kuuntelen salsaa ja syön Peten tekemiä ihan sairaan hyviä pizzaleipiä, josta päästäänkin sitten asiaan.

Mun dietti siis kesti vain sen neljä viikkoa ja se viimenen viikko menikin normaaliin ruokavalioon palautellen. Mikä mua nyt näin jälkeen päin harmittaa, kun sen jälkeen ei ole mennyt niin hyvin. Sentit siis katosi vain syömällä oikein. Dietti koostui viidestä ateriasta, jotka sisälsivät paljon proteiinia ja vähän hiilihydraatteja. Esim aamupalaksi puuroa, raejuustoa ja mehukeittoa. Lounas ja päivällinen oli liha/kana/kala vaihtoehdoilla ja lisäksi kasviksia ja iltapalalla rahkaa, vehnäleseitä ja mehukeittoa. Kaikki ainekset oli tarkkaan punnittu ja laskettu. Nyt kun olen ollut viikon ilman diettiä, olen todellakin huomannut miten sitä lippuu vanhoihin tapoihinsa. Ja mikä hirveä rantapallo on taas saapunut tohon keskivartalon seudulle. Ei kivaa! Joten tästä alkoi mun oikeesti totaalinen ruokaremontti! Aion jättää kaikki turhat hiilarit pois riisin, pastan ja perunan, vaalean leivän ja turhat herkut! Sitä paitsi mun ei edes tee mieli mehuja, limppareita tai saatika suklaata. No en aio olla mikään ehdoton tämän kanssa. Herkkuja voi syödä joskus ja jotkut ruuat ehdottomasti vaativat jotain lisäkettä vaikka makaroonilaatikko. Mutta siis arjessa jatketaan näin.

Mä kävin viime viikon lauantaina kalevalasella jäsenkorjaajalla hierottavana. Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus ja sain kuulla, että vasen jalka oli sentin lyhyempi oikeaa ja lantiossa ja polvessa oli virhe asento sekä selässä alkava skolioosi. Kyllä tuli sairas ja raihnanen olo siinä plintillä maatessa. Mutta hieronta itsessään oli hyvä ja kuulemma kasvoin pituutta, kun nivelet laitettiin paikoilleen. Kaikki lisäsentit ovat tähän varteen tervetulleita. Ja kieltämättä selkä on ollut hyvän tuntuinen tähän päivään asti. Siitä päästäänkin seuraavaan kappaleeseen.

Lassilla on ollut se yskä jo ihan hirmu pitkään ja perjantai-lauantai välisenä yönä se äityi niin pahaksi, että se ei saanu henkeä. Kannoin sitä täällä koko yön (minkä takia mun selkä on nyt kipee) ja välillä käytiin istuskelemassa parvekkeella fleeceihin kiedottuina. Mun yöunet jäi sitten siltä yöltä nukkumatta ja aamulla Peten kanssa tehtiin vaihto, et nukuin aamulla 10stä puoli yhteen. Sit Pete kävi kattomassa pelin ja mä soitin Elisan ja Heidin meille lasten ulkoiluttajiksi. No energianpurku-ulkoilutus tehtiin vasta 16.30 ja me Peten kanssa lähettiin viemään Lassia päivystykseen, kun kuumekin nousi 38.7. Keikkia tuli sitten maksamaan 175€! Yksityinen kansainvälinen sairaala kyseessä... No joku kurkunpääntulehdus tms diagnoosi ja antbioottiresepti, kiitos. Pete kävi hakemassa lääkkeet ja lähti sit käymään kavereiden luona ja mä avaan lääkkeet antaakseni Lassille. Mitä hemmettiä, siellä on antibiootit jauheena! Eiku soitto Ninnille! Mitä pitääkö täällä sekottaa lääkkeet ite?? Sisaret hennot vaaleat, Ninni ja Outi tulivat tulkkaamaan selosteen, joka siis oli vain espanjaksi. Vesi siihen piti sekoittaa merkkiviivaan asti ja näin Lassi sitten sai lääkkensä. Ai niin se vielä unohtu tosta alusta kertoa, kun oltiin lähössä tästä meijän edestä, niin sellanen 8-vuotias suomalaispoika juoksi meijän auton kylkeen! Pikkasen syke kohosi ja adrenaliini kuohahti koko kehon läpi. Onneksi ei mitään käynyt...mutta oli niin lähellä! Huh, vieläkin värisyttää.


Perjantaina me käytiin retkellä Nerjassa. Sinne on Fuengirolasta reilu tunnin matka ja siellä on mahtava tippukiviluola. Pikku välipysähdys jouduttiin tekemään, kun Sanni yrjös vatsansa tyhjäksi syliinsä. Raukka joutu istuu ykät sylis viitisen minuuttia, kun äksidentti tapahtu tietysti moottoritiellä... Onneksi huoltoasema oli niinkin lähellä, vaikka perille kesti siitä huoltsikalta 10minuuttia. Ja eihän mulla mitään varavaatteita tietenkään ollu mukana. Mekko ja sukkikset pestiin ja kuivattiin käsienkuivauspuhaltimen alla. No se luola oli aivan mahtava. Ihan kuin oisi ollut jossain mielikuvitus- tai nurinkurin maailmassa. Suunnattomia jääpuikon näköisiä kiviä roikkui katosta, ihan uskomaton fiilis. Sinne oli tehty 1,5km pituinen reitti jota seurattiin ja meijän muruset jaksoi tosi hienosti sen kävellä. Lassi kyllä oli mun selässä. Oli se kutenkin aika raskas reitti, kun laskeuduttiin maan alle ja sieltä sit rappuja ylös, pisti puuskuttamaan. Sen jälkeen käytiin kahvittelemassa ja syömässä evästä kahvilassa. Ja kerrankin voin olla ylpeä jälkikasvustani, kaikki osasi käyttäytyä niin hienosti, että saatiin Peten kanssa juotua kahvit ihan rauhassa. Rasti seinään ;) Kotimatka sujui kommelluksitta.



Tässä ainoa "onnistunut" kuva luolasta. Mutta saatte vähän käsitystä siitä missä oltiin.













Sen vielä kerron, että Peten tentti meni hyvin. 4+
Hasta luego...

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Mä olen niin iloinen

Pakko laittaa pikanen kuuluminen, koska tänään mä oon ollut pitkästä aikaa todella iloinen! Täällä olohan ei tosiaankaan aina ole ruusuilla tanssimista, ja vähemmän kirjoitan niistä ei kivoista asioista. Maija kyselikin että onko täällä yksinäistä, no välillä joo. Yksinäistä siinä mielessä, että kaikki uudet tuttavuudet lähtee puhtaalta pöydältä. Kukaan ei tunne mun historiaa, mua! Toisaalta kivaa, mutta raskasta. Toisten kanssa juttu luistaa heti, toisten kanssa riittää jutustelu. Uudet tuttavuudet ovat tervetulleita, mutta vaatii tietysti työtä. Ei se mitään, mitä useampi kontakti, sitä helpompi arki. Petellä on huomenna, torstaina välikoe jonka aiheena on kaikki tähän mennessä opittu! Eli aika laaja! Aikaa on vienyt koulu itsessään, lukeminen, urheilu ja jalkapallo. On ollut siis rankka viikko, meillä kaikilla. Ninnille tänään siitä valitin, etten aina voi kuormittaa heitä ja heidän arkeaan. Vaikka yhdesssä paljon ollaankin, niin olisi kiva kun lapsilla ja itsellä olisi muitakin kontakteja niille päiville, kun aikataulut ei meillä kohtaa!

Tänään menin zumbaan vähän sillä asenteella, että pitäiskö kokeilla jotain muuta ja pitää zumbasta taukoa... Onneksi menin! Porukkaa oli paikalla enemmän kuin koskaan, varsinkin nuoria. Tunnelma oli heti eri kun salissa oli biletysmeininki eikä 6kymppisten-senjoritanssit :). Meillä oli kolme uutta aivan mahtavaa koreografiaa, joista yksi oli todella haastava. Joutu tekemään töitä, että pysy mukana, jei! Siellä oli myös Anna-Mari, jolla on 3- ja 6-vuotiaat lapset. Tosin päinvastoin kuin meillä poika vanhempi ja tyttö nuorempi. Mutta se ei toivottavasti menoa haittaa. Jos huomenna on hyvä ilma ja seurakunnankerho on täynnä, sovittiin Anna-Marin kanssa treffit rantaan. Mä olen niin fiiliksissä. Sanni nimittäin tänään ekaa kertaa harmitteli, kun täällä ei ole ketään suomalaista tyttöä. Nyt siis toivotaan, että huomenna on loisto keli ja kerho on täynnä ;)

Zumban jälkeen Elina tuli pitkästä aikaa käymään ja Pete oli tehnyt hyvää ruokaa ja pinaatti-feta-piirakkaa (Tiian reseptillä) NAM, oli niin hyvää! Eli iltakin jatkui vallan mainiosti! Ai niin, lupasin lisäksi olla muutenkin iloisempi kotona, enkä olla jatkuvasti huolissani ja kiukuissani kaikesta... Varmaan silläkin oli merkitystä, että tästä päivästä tuli hyvä!

  
Mielenrauhaa



Luonnon taidetta





















Hip hei ensi kertaan!

lauantai 5. helmikuuta 2011

Hola Amigos

Neljä viikkoa me ollaan nyt oltu täällä ja aika on kiitänyt siivillä. Arkea eletään... Tänne takaisin tulo oli jo kuin kotiin olisi päässyt, vaikka meillä olikin taas, muuttokuorma odottamassa purkuaan. Ja odottaa osin vieläkin. :) Mutta muutamia takaumia Suomenreissulta, ennen kuin aloitan kuulumiset täältä.

Matka Suomeen oli hirveä! Vielä hirveämpi kuin syyskuussa tulo tänne. Mutta me selvisimme. Inhottavaa siinä oli se, että jouduimme alkuun maksamaan ylimääräistä lentolippujen tulostuksesta, koska meillä oli lippujen sijaan varausmaksu... Lennolla ei ollut yhteistyöhaluisia matkustajia, joten jouduimme istumaan hajautettuina eri penkkiriveillä: Sanni ja Lauri vierekkäin, minä ja Lassi käytävän toisella puolella pari riviä edempänä ja Pete meidän takana muutama penkki Sannista ja Laurista. No joo...

Suomessa oli paljon lunta ja taitaa olla edelleen :) Se oli kivaa! En tiedä onko teistä enää? Te, kenet me ehdimme näkemään oli ihanaa ja te joita emme nähneet, voi itku! Aika sielläkin kului nopeasti ja varsinkin joulun pyhät sekoittivat aikatauluja ikävästi... aika on rajallista.

Paluu sujui jo paremmin, alamme olla jo konkareita! Matka Kannelmäestä Fuengirolaan kesti 25 tuntia... ei mikään pikku matka, mutta se meni paremmin kuin uskalsi kuvitellakaan. Eli täällä me nyt ollaan!

Ja vihdoinkin pääsen blogin nimeen viittaavaan aiheeseen! Nyt se on siis alkanut! Biggest Looser! Peten kanssa meillä on nyt skaba juhannukseen asti kumpi pudottaa enemmän. Voittaja saa vapaavalintaisen viikonloppukaupunkiloman Euroopassa vapaavalintaisessa seurassa ajankohta vielä avoin. Eli panokset on kovat! Mulla tää juttu lähti ihan tosissaan liikkeelle joulun jälkeen, kun oltiin tyttöporukalla syömässä Kampissa ja Hanna-rakas otti uudella puhelimellaan minusta kuvia! Ne olivat niin järkyttäviä, että kun tulin Kannelmäkeen marssin raput ylös, avasin koneen ja ilmottauduin netissä laihdutusohjelmaan! Kiitos Essi suosituksista! Dietti kesti neljä viikkoa ja ruokavalio painottui proteiineihin ja vähä hiilihydraattisiin ruoka-aineisiin. Ja tuloksia on tullut! Paino pudonnut 3kg ja rinnan-, navan- ja lantionympärykset kaikki pienentyneet 4cm!  Mä olen ihan täpinöissäni... Mutta nyt alkaa sitten paluu normaaliin ruokaan ja vähän tässä jo jännittää miten tulee käymään? Pakko pitää tää tahti, vielä olis nimittäin 5kg pudotettavaa tavoitteesta.

No se läskeistä! Meillä on siis täällä uusi koti. Se sijaitsee, jos katsotte Fuengirolan karttaa niin Bussikadulla, mikä on toinen pääkaduista. Meidän alakerrassa on kebab-ravintola, joka on kovin suosittu ja haittana tässä asunnossa on melu kadulta. Välillä tuntuu, että ravintolan asiakkaat ovat meijän olkkarissa... Mutta se onkin ainoo haitta, no astiapesukoneen puutteen ohella. Täällä ei olla havaittu kosteutta, koska pyykki kuivaa, eikä ikkunat tai seinät ole märkiä. Rantaan me kävellään lasten kanssa pari minuuttia, mä lenkille lähtiessä 30sek! Eli sijainti on mitä loistavin. Ja nyt tänään huomasin, että ilta-aurinko paistaa meidän parvekkeelle. Tähän mennessä se on vain käväissyt näyttämässä säteitään. Aurinko siis :) Tässä on kolme makuuhuonetta, pieni keittiö, "kodinhoitohuone" =katettu parveke sisäpihalle, missä on pesukone, olohuone/ruokailutila, yksi vessa vaan, mutta siellä on hyvän kokoinen kylpyamme, ja riittävän iso kuumavesivaraaja :) Hyvin me tänne mahdutaan ja majottamaankin ainakin 2 aikuista, sängyt on. Ja jos lapsiakin on tulossa, ni eiköhän nekin jonnekin mahdu ;)

Ilmat täällä on tammikuussa ollut aika surkeat! Eka viikko oli aurinkoista, mutta sen jälkeen myrskysi 2 viikkoa. Sanni oli kuumeessa pahimman myrskyn aikaan, joten sai tervehtyä rauhassa, kun ei edes tehnyt mieli lähteä ulos. Vatsat ovat olleet lapsilla sekaisin, joten ollaan jätetty espanjalainen maito kokonaan pois ja juotettu niille soijamaitoa tai käyty ostamassa Nordika-kaupasta ruotsalaista maitoa. Maistuu samalle kuin Valio! Ja Lassilla on edelleen yskä. Siinä siis sairaskertomukset. Mutta muuten ollaan oltu kunnossa, eikä noi lasten vaivatkaan ole menemistä  estänyt, paitsi se kuume.

Mutta hauskoja pikku juttuja meille on täällä tullut. Mm Peten koulusta Elisa, Darja ja Heidi soittivat meille viime sunnuntaina, että "me haluttais tulla hoitamaan teijän lapsia! Haluutteko mennä vaikka syömään?" JOO, mikäs siinä!  Ja niinhän me käytiin Peten kanssa syömässä Argentiinalaisessa ravintolassa, missä olin käynyt Ninnin kanssa aikasemmin perjantaina. Ja NAM! Siellä on NIIIIN hyvää ruokaa, kanaa ja lihaa, molemmat suussa sulavia. Jos pääset täällä käymään, niin ehdottomasti mennään sinne ;). Mutta niin outo tilanne -saadaanko tulla hoitamaan teijän lapsia- no joo, Kirsti ja Heikki, te ootte kyllä soittanu ja ottanu kaikki lapset hoiviinne, ilman että Petellä ja mulla on ollut jotain menoa.

Meijän lapsetkin on nyt olleet paikallislehden sivuilla! Fuengirola.fi on lehti, joka ilmestyy täällä kerran viikossa ja Outi teki siihen juttua siitä laivapuistosta, jossa mekin ollaan monesti oltu leikkimässä ja kiipeilemässä. Sehän on siis Suomalaisen yhtiön valmistama, se laiva. Ja juttuun sit tarvittiin kuvia ja mannekiineja, ja Sannia jopa haastateltiin. Että julkkiksia me täällä jo kohta ollaan.

Mä oon käynyt vähän alennusmyynneissä... Nyt on ostettu työvaatetta ja Sannille eskari- ja Laurille kerhovaatetta. Samalla on täti seonnut pikku-tyttöjen osastolla ja ostanu Iriksellekin tarhavaatteita. Mutta ku on ni halpaa! Kolmen vaatteen setti: t-paita, tunika, legginsit 5€, t-paita 1-3€, takki 12€, yöpukusetti 4€, 5 paria sukkia 3€, että tätä rataa...ei voi olla ostamatta! Nyt kuulemma pitää hommata vielä saappaat, sellaset yli polven ylettyvät, Peten toive mulle :)


Ai niin! Ja pitäähän tähän loppuun vielä hehkuttaa, että nyt meillä tää netti pelittää kotona. Eli sähköpostia voi lähettää, ni mä reagoin ja vastaankin niihin aika pikaisesti. Ja skypekin on ladattu, ni voidaan soitellakin! Terkut ja isot halit. Yritän pitää kirjoitusvälin lyhyempänä ;)

Muistelmia ennen Suomeen lähtöä

12.12.2010

Vaikka niin väitin, etten enää kirjottaisi niin pakko koota vielä tätä loppu aikaa vaikka vaan itelleni. Aika on kuin rannan hiekka. Se kuluu yhtä nopeasti kuin rantahiekka valuu sormien läpi. Taas on nimittäin tapahtunut niin paljon, että en meinaa muistaa. No 4.12. lauantaina me käytiin Gibraltarilla Pizza Hutissa syömässä. Tarkoitus oli tehdä muutakin, mutta oltiin niin myöhään liikenteessä, että apinat ja köysihissi jäi katsomatta. No toisaalta Fuengirolasta ajaa sinne noin tunnissa, joten me varmaan tehdään sinne toinen reissu ensi vuonna!

Itsenäisyyspäivä Petellä oli koulusta luonnollisesti vapaa, joten käytiin porukalla tapastelemassa ja ulkoilemassa puistossa Ninnin, Manun ja Riitan kanssa. Kynttilät jäi ikävä kyllä polttamatta, mutta Kavalla skoolattiin illalla.

Keskiviikkona me tehtiin Ninnin porukoiden kanssa retki Belalmadénaan junalla. Siellä oli kiva lintupuisto, jossa linnut mm. kanat ja kukot, erilaiset vesilinnut ja kanit käyskentelivät vapaina. Aitauksessa oli emuja ja jotain hirvieläimiä. Ja sitten siellä oli aivan mahtava lasten leikkipaikka, ihan kuin Hoplop, mutta ulkona. Täällä oli samaan aikaan koululaisilla loma, joten paikka oli aivan täynnä lapsia. En uskaltanut päästää Sannia ja Lauria “vapaiksi”, joten luvattiin mennä puistoon uudemman kerran. Täällä tosiaan vietettiin 6.12. Espanjan perustuslain “perustus??”päivää ja keskiviikkona Neitsyt Marian sikiämisen päivää, joten kaikilla oli kolmen päivän loma. Sille oli joku nimikin, mutten muista mikä.

Torstaina kävin lasten kanssa katsomassa meille uutta kotia, mutta ei tärpännyt vielä. Samalla reissulla oltiin pitkästä aikaa rannalla. Oli aivan mahtava auringon paiste pitkästä aikaa ja poltin siinä lapsia vahtiessa käteni. Marraskuu oli kuulemma sateisempi kuin viime vuonna. Joo, se kyllä huomattiin.

Perjantaina me vietettiin pikku jouluja. Oltiin leipomassa pipareita ja torttuja Daven ja Suskun luona. Lapsia meijän kolme ja lisäksi Manu ja Benjamin (saman ikäinen kuin Lassi) ja seitsemän aikuista leipoo ja varsinkin syö herkkuja ja juo glögiä, nam! Ai niin Dolly, pieni mäyräkoira, joka sai kirjaimellisesti paskahalvauksen tästä legioonasta. Kakkas raukka lattialle… Ja meijän Lauri teki piparitaikinasta Manulle piipun (piparipötkön) joka näytti siinä pellillä aivan Dollyn tuotokselta… J Hauskaa oli ja Dave oli sitä mieltä, että tästä pitäisi tulla tapa… Siis että porukalla nähdään ja sählätään! Joo ja mä joudun puhuu sille enkkuu, se on kauheeta.

Perjantaita mä jatkoin sitten mukavan glögihumalan jälkeen illalla Peten ja sen koulukavereiden kanssa ravintolaan. Käytiin porukalla syömässä ja juomassa espanjalaisessa ravintolassa. Alkupalat, usea kannu sangriaa, ruuat, ja jälkkärit kymmenelle hengelle alle 300€. Eli 30/hlö, aika halpaa vai? Elisa ja Heidi oli vahtimassa meijän nukkuvia lapsia ja kun tultiin kotiin, nekin nukkui sohvalla! Eli hyvin meni.

Lauantaina me käytiin eläintarhassa ja ostettiin sinne vuosikortit. Se on tosi kaunis paikka ja aivan mahtavat puitteet katsella eläimiä. Krokotiilit teki meijän poikiin lähtemättömän vaikutuksen kuten varmaan meihin kaikkiin. Pitää laittaa kuvia tänne, kun päästään Suomeen. Kuvat saa puhua puolestaan!

Tänään sunnuntaina käytiin Ninnin kanssa Miramarin kauppakeskuksessa ja tehtiin kartoitusta tulevaa alennusmyyntiä silmällä pitäen. Joo, kattelin kaikkia vaatteita duunin kannalta. Mitä mä pistän syksyllä päälleni?? Ja kaikkea ihanaa löytyi! Ai niin ja ostin uudet zumbakengät 15€lla. Muuta en ostanu, enkä edes käynyt lastenvaateliikkeissä… Aapuuaa, mä sekoon alessa!!!

Nyt on siis enää muutama hassu päivä jäljellä ja pakkausurakkaa taas aloitellaan. Vähän stressaa, huomenna ehkä enemmän. Mutta kaikkihan järjestyy, eikö? Hei pian nähdään!