sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Oliko se unta?

Nyt ollaan jo onnellisesti Suomessa ja vaikka paluusta on vasta reilu kaksi vuorokautta, tuntuu että Espanjasta olosta on kulunut iäisyys... Tunne ei ole vain mulla vaan myös muilla, ainakin mitä olen kanssa sisarilta lukenut facebookista... No mutta kerrataanpa vielä mitä tässä lähi viikkoina on oikein tapahtunut.

Kesäkuuhan kului Petellä kouluhommien lopettelussa, tutkintoa suorittaessa ja mä pääsin osalliseksi niihin asiakkaan ominaisuudessa. Kiitos vaan Hetalle hyvästä hoidosta! Kesäkuu oli myös meillä muilla kiireistä aikaa, altaalla, tapaksilla ja rannalla ollessa ja hektisyyttä lisäsi ihanat vieraat Tähtiset ja Vernot. Vaikka hulinaa oli, nautin silti joka hetkestä, välillä hyvällä toisinaan... toisin. Onneksi ihmisen muisti kultaa menneet. Ja vielä parempaa, että meillä edes Sannin digikamera toimi loppuun asti, koska muuten mä en muistaisi mitään. Joten tässä kuvien tukemana meidän viimeisiä hetkiä Espanjasta.


Altaalla tuli vietettyä ihania hetkiä. Meillä oli onneksi mahdollisuus käyttää muiden altaita, koska meillähän ei omaa allasta ollut. Kaikkein eniten tuli uitua Ninnin, Manun ja Outin altaalla. Niin ja Sannihan oppi uimaan! Laurikin rohkaistui kesäkuun aikana. Kun ensimmäinen altaaseen meno oli kellukkeilla ja uimarenkaalla varustettuna, pakotettuna mun sylissä niin, että kaikki varusteet tukki mun hengitystiet ja kaveri puristi niin lujasti mun kaulan ympäri, että mulla meinas henki lähteä. No nythän Late jo sukeltelee, tosin matalassa vedessä, mutta kuitenkin. Tämä viereinen kuva on Pergolasista, missä oli aivan ihana lasten allas, missä Lassikin pystyi pulikoimaan. Harmillista oli,  että allas aukesi vasta kesäkuun puolivälissä, joten siellä ei ehditty käymään kuin muutama kerta. Mutta sitäkin kivemmat! Tässä alakuvassa Sanni ui Ninnin altaalla. Aivan mahtava allasreissu tehtiin Benalmádenaan Annemarin ja lasten luokse. Siellä meitä oli aikamoinen porukka, tarjoilu pelasi ja kaikki viihdyimme... Ja kotimatkakin sujui mukavasti, kiitos Marsu Cavan :)


 JUHANNUS. Juhannukseenhan meidän kisa päättyi. Viimenen ilta ennen punnitusta, olikin mulle niin henkisesti raastava, että leikkimielisyys oli kaukana ja mä olin jo luovuttanu pelin ja itkin jo tappiotani etukäteen! Mutta lopputulos kuitenkin julisti MINUT VOITTAJAKSI! Sellaset itkupotkut kyllä vedin edellisenä yönä, ettei oikein vaa'an lukemat aamulla lohduttanut, mutta nyt alkaa tuntua mukavalta. Sorry Pete! No tähän väliin tuoreenpia uutisia, että rakas veljeni haastoi minut sitten rasvaprosentin pudotukseen, ja enhän mä nyt sellaisesta haasteesta voinut kieltäytyä. Eli nyt kerätään sitten matkakassaa :)

No juhannusta vietettiin rannassa isolla porukalla, Vernot, Ninnin ja Outin vieraat... ja koko Fuengirola! Vau, oli toisenlainen juhannus! Sää oli suomalaiseen juhannukseen verrattavissa, sumuinen! Kosteus oli käsinkosketeltava, kieltämättä nenäänsä pidemmälle ei nähnyt. Ennen rantaan menoa käytiin vielä viimeisen kerran syömässä siinä Argentiinalaisessa ravintolassa! Ja ah, niin hyvää ruokaa oli jälleen, että ikävä tulee sitäkin paikkaa! Ai niin, Espanjalaiseen juhannukseen eli San Juan -juhlaan kuuluu keskiyöllä ilotulitus, joka sumun takia väritti taivaan punaiseksi, vihreäksi ja siniseksi ja sen aikana kävellään takaperin mereen ja pestään kasvot vedellä, jonka jälkeen olet puhdistautunut synneistäsi! No eihän siinä muu auttanut kuin peruutella mereen!




Outin turvassa! Tää on ihan huippu tilannekuva <3

Mitään ei oo otettu! Ja tänään ei puhuttu lähdöstä mitään, eiks nii!
 Loppuaika kului aika lailla pakatessa ja viimehetken ostoksia tehdessä. Mulla muuten ei oo enää varaa mihinkään. Ja sitten koitti se päivä, kun auto oli täyteen pakattu... Meillehän kävi sitten lopulta niin, että lähdimme koko perhe samaa matkaa. Tiistai-keskiviikon vastaisena yönä tuli ajettua yli 1000km Gironaan, muutamalla pysähdyksellä. Mä en tajuu, miten Pete sen teki. No oli se keskiviikkona vähän äreä, mutta selvittiin ihan mahtavasti. Auto jätettiin sinne lentokentälle ja lennettiin perjantaiaamuna 6.55 Tallinnaan. Kentältä taksilla satamaan 12.30 josta ostettiin liput laivaan, joka lähti 13.00. Mummi odotteli Länsiterminaalissa 16.30 ja Kannelmäkeen päästiin vihdoin noin 18.00! Aivan uskomatonta! Pojat nukku päät mun sylissä lentokoneessa, Sanni valvo koko matkan. Arvaatte varmaan, et perjantaina ajatus ei oikein luistanu. Ja uni maistui.

Nyt siis ollaan majailtu mummilassa muutama päivä, ja todellakin tuntuu omituiselta olla täällä! Edelleen nousee pala kurkkuun ja vedet silmiin kun muistelen viime tiistaita! Siitä on vajaa viikko... Ihan uskomatonta! ... ... Aika on ainoa luonnonvara, joka ei uusiudu! Mennyttä ei takaisin voi saada" jossain laulussa muistaakseni sanotaan... ja sehän se tekee tästä hetkestä ainutlaatuisen! Niin hienoja ja ihania ihmisiä tuli meidän kaikkien elämään, että jo pelkästään se teki tämän "opinto/irtiotto"vuoden kokemisen arvoisen! ...(Taas alkaa itkettää)... Niin ja tietysti se, että Pete on nyt koulutettu hieroja (saa varata aikoja)!

No elämä ei lopu tähän! Sama tunne mulla muistaakseni oli viime syksynä... Neljä viikkoa ja sitten alkaa taas aivan uusi vaihe! Apua, mä meen töihin... Niin pitääköhän mun vaihtaa tää blogin nimi? Kisa kun on päättyny vaikka uusi haaste samoilta tiimoilta on otettu vastaan... Oon sitä jo tossa pohtinut... miltäs kuulostais: HOT MAMA? :D :D :D

Nyt Suomen kesästä nauttimaan ja akkuja syksyyn lataamaan... Näihin tunnelmiin, Hasta luego!