(Sunnuntai 21.11)
Täällä ilmat ovat alkaneet kylmetä ja kosteus tunkee luihin ja ytimiin. Ainakin meidän kotona, toi kosteus. Eilen oli puolipilvinen keli ja lämpöä +17. Mulla oli pusero, neuletakki ja takki päällä. Lapsilla fleecet.. Sannille naureskelin, että jos oltaisiin Suomessa näillä lämpötiloilla niin meillä olisi sortsit ja lyhythihaiset t-paidat päällä. On se vaan kumma, miten keho tottuu ilmastoon. Ai kauheeta, miten kylmä siellä Suomessa meillä onkaan???
Kulunut viikko on mennyt taas arkea eläessä. Ei mitään huvituksia… Tasasen tappavaa arkee: pyykkii, tiskii, ulos, sisään, syömään, kiukuttelua, väsymystä, naurua, nukkumaan, herätys… Blaah. Petelle jo sanoin, että oikeastaan mä jo odotan töihin menoa. Hullua, että sanon näin, mutta kyllä viisi vuotta on jo tehtävänsä tehnyt. Been there done that! Seuraavaksi on sitten Peten vuoro. Ainakin näillä näkymin. Niin, muistutelkaa sitten kun alkaa eskari ja kerhopaikka-haut! Pitää tehdä ne täältä käsin. Ja tämän tekstin ei ollut tarkoitus olla valitusvirsi… tosiasiaa vaan!
No sitten ahdistus osio ja äiti ja kaikki muut huolissaan olevat, ette saa tästä mitään stressiä aikaiseksi… asiat järjestyy! Mutta nyt on niin jännää ja ahdistavaa, että on pakko purkaa. No mehän ollaan jo jonkin aikaa oltu sitä mieltä, että vaihdetaan täällä asuntoa. Niin kuin olen kirjoittanut se vesi valuu edelleen meidän pyykkihuoneessa ja kosteus meillä on jotain ihan eri luokkaa kuin muilla täällä. Ollaan jo ehditty nimittäin kyläillä muidenkin kotona. Vuokraemäntä soitteli eilen, eli lauantaina että huomenna maanantaina tulee teknikko sitä hanaa katsomaan ja Pete siinä samalla kertoi meidän aikeista. No siitähän soppa syntyi, kun nehän haluavat meidät tässä tietysti pitää. Mulla ei ole ensinnäkään halua ja taitoa mutta ei myöskään oikeutta lähteä mitään neuvottelemaan, koska vain Pete on täällä kirjoilla ja “ainut” vuokralainen. No huomenna tänne on sitten tulossa tämän asunnon omistaja, eli vuokraemännän mies (paikallispoliisi) se teknikko ja vuokraemäntä tulkiksi… Pahimmassa tapauksessa Pete on koulussa, koska ensi viikko on “siestaviikko” eli keskipäivällä on vapaata ja aamu ja ilta on koulua. Ja tapaaminen sovittiin illaksi… ja nyt se emäntä ei ole vastannut meidän viesteihin mitään… ja mä olen täällä vastaanottamassa kavalkadia kaikkien kolmen tappitallikaisen kanssa. Jipijaijeee!
No joo… Kirjoitan mitä huomenna tapahtui! Onhan tässä tasaisen tappavaa arkea jo elettykin. Eli mitä mä oikein valitan??? Äh tajusin just, etten pääse huomenna zumbaan, ku Pete on siellä koulussa, voihan…
(Keskiviikko 24.11.)
Maanantai… Outi meidän ystävä, kävi neuvottelemassa meijän vuokraemännän kanssa, kun tuntee sen. Outi on ollut samassa kiinteistövälityksessä töissä aikanaan, joten nyt on kaikki taas kunnossa. Oli taas epäselvyyksiä matkassa ja käytännön asioiden hoidossa… Mutta nyt siis ollaan virallisesti irtisanottu asunto ja etsitään uusi johon sitten tullaan tammikuussa. Se kuumavesikin tuli hoidettua ja mä lahjoin meijän kullanmurut kaakaolla ja popcorneilla kattomaan elokuvaa siksi aikaa kun täällä oli ne kaikki kolme hoitamassa sitä kuumavesivaraajaa. Ja sekin on nyt kunnossa, ei vuoda vesi enää lattialle.
Laskin justiinsa, että ollaan oltu täällä nyt kahdeksan viikkoa. Tuntuu ihan järjettömältä. Ollaan kait sopeuduttu, kun enää ei ajan kulua huomaa. Niin ja kolme viikkoa siihen, kun tullaan Suomeen. Pete varas meille Viikkarilta hytin.
Sovitaanhan kamut niin, että ei stressata joululahjoista! Me ei kanneta täältä niskavääränä tavaraa sinne ja sitten taas takaisin… joohan! Mä nimittäin meinaan saada jo lähdöstä stressin aikaiseksi, kun meillä on lento 6.30, joten joudutaan lähtemään kotoota 4.30. Me sovittiin, että asuttaisiin 18. päivään aisti tässä, mutta… Kun lähtö on noin aikaisin ja kämppä pitäisi olla tyhjä ja siisti, niin olisiko parempi olla yön jämä jossain hotellissa ja lähteä sitten sieltä kentälle? En tiedä!
(4.12 lauantai)
Hups keikkaa, kun aika on nielaissut meidät. Täällä me eletään arkea kuin missä tahansa muuallakin. Aika tosiaan vie mukanaan. Tämä blogi kerää nyt kolmen viikon kommellukset ja on samalla viimeinen tältä vuodelta, ainakin täältä Espanjasta. Mulle melkein taas iski stressi, kun en ole muistanut kirjoitella. Mutta tässä siis kuulumisia:
Viime viikon loppuna me oltiin Peten kanssa salsa-kurssilla. Haastankin teidät salsaamaan Copacabanaan joulun välipäivinä, niin tietysti jos me saadaan mummi ja ugi lastenvahdeiksi. Kurssin vetäjä oli kuubalainen musta mies, jonka lanteet olivat letkeät. Salsa itsessään tuotti vaikeuksia meille molemmille, aluksi Petelle kun aloitti ihan nollasta. Mutta ei se helppoa ole! Tai onhan se sitten, kun on toinen joka osaa viedä. Meillä perhesopukin säilyi varsin loistavasti, kun pareja piti vaihtaa tiuhaan. Peten koululta oli Peten lisäksi kolme poikaa, joten kurssilaiset olivat varsin innoissaan, kun poikia oli niinkin paljon tarjolla. Kolme tyttöä Peten kurssilta oli meidän muruja vahtimassa ja viihdyttämässä. Ja hyvin viihdyttivätkin. Lauantaina kun tultiin kotiin, Pete kysyi rapun ovella, (asutaan siis ekassa kerroksessa) että kuuluuko toi meteli meiltä. Oven takana vastasin KYLLÄ! Lauri tuli avaamaan ovea tukka hikimärkänä ja naama hymyssä. Toipumiseen meni lapsilta viikko. Nukkuivat nimittäin kaikki noin 12 tunnin unia. Kyllä kelpas!
Surujakin ollaan täällä koettu, kun kaikki minkä jälkeesi unohdat joku korjaa talteen. Sannilta unohtui muoviset leikkileijonat meijän läheiseen Kynäpuistoon. Vaikka heti kävi etsimässä kun muisti ja toisen kerran uudelleen, niin ei löytynyt leijonia. Onneksi kirjoitettiin Maija-kummille Joulupukin juttuja, niin eiköhän leijonat löydä tiensä kuusen alle!
Samoin kävi Lassin unipupulle. Se katosi sen sileän tien. Harmitti, kun annoin ottaa sen mukaan ulos, mutta kun Lasu oli niin väsy, että ajattelin että se nukahtaa paremmin sen kanssa. Ei nukahtanut ja vaikka kuinka etsittiin heti kun huomasin pupun kadonneen, niin ei sitä löytynyt. Voi että riipas rinnasta, kun illalla Lassi meni nukkumaan ja pyöritti päätään ja sano EI PUPU! No onneksi keksin, että pupu lähti jo edeltä mummin luo Suomeen. Sillä irtosi hymy: “Mummi ö pupu”, sano Lassi.
Lassista vielä täytyy kertoa uudet sanat:
Nukkuu, kallu = kello, kiinni, auki tai avaa, kennä = kenkä, tyliin = syliin, pandaiini = mandariini, banini=banaani, pallo, eläinten äänet: kana= ko ko, possu = öh öh (lausutaan kurkkua köhien), koira = au au, kissa = aauu, pöllö=huhuu, hevonen = opoti opoti, lehmä = muu
No sitten elettiin pienessä jännityksessä, kun Peten lompakko oli melkein viikon kateissa. Se onneksi oli luiskahtanut (niin kuin ajateltiinkin) hanskalokeron taakse. Mutta me etsittiin sitä sieltä moneen kertaan ja Sannikin tunki pienen kätensä lokeron taakse, mutta ei sitä löytänyt. Pete vihdoin vei auton korjaamoon, jossa oli suomenkielinen korjaaja paikalla, joka näki lompsan peilin avulla ja teki 15 minuuttia töitä, että sai sen sieltä. Onneksi sitä ei oltu varastettu ja onneksi ei kuoletettu korttia. Mutta kyllä epätietoisuus vei unet muutamana yönä.
Tik tak tik tak aika kuluu… Iltaisin katotaan futista, tennistä tai jotain espanjan kanavaa tai sitten mä muka pakotan kattomaan dvd:ltä Perhesiteiden kolmatta tuotantokautta. Tänään iltapalaksi salaattia, perunatortillaa ja punaviiniä sekä suklaata. Nam. Päivät kuluu lasten kanssa, Petellä koulussa ja alkuillat yhdessä puuhaillen. Ei mitään ihmeellistä, arjen aherrusta. Tunne on ihana, kuulua johonkin, eikä vain haikailla mennyttä tai odotella kärsimyksen loppua. Nyt on hyvä mieli ja erityisen iloiseksi sen tekee se että enää kaksi viikkoa, kun pääsen kertomaan tämän kaiken ainakin osan teidän kanssanne nenäkkäin! Isot halitukset ja pian nähdään! Espanja hiljenee, mutta vain hetkeksi. Uusi vuosi ja uudet haasteet odottavat… Nyt ajatukset joulun odotukseen! Suukko hali -lainatakseni Sannia ja Lauria!
maanantai 6. joulukuuta 2010
maanantai 15. marraskuuta 2010
Menneen viikon kuulumiset
No jopas on arki vienyt mennessään ja vallan blogit jäänyt kirjoittamatta. Edellinen juttu oli siis kirjoitettu aika alavireisessä mielentilassa, mutta sen jälkeen on taas noustu aallon harjalle. Tänään (13.11.) kävin taas pitkästä aikaa lenkillä ja tuli juostua jo täysi tunti, JEI hyvä mä! Ja siinä rantabulevardia pitkin jolkotellessani mietin kuinka nyt on marraskuu ja mä juoksen täällä meren kimallellessa auringon paisteesta, mulla ei ole allergiaoireita, ja kuinka oikeastaan mulla onkin kaikki tosi hyvin ja juoksu kulkee varsin kepeästi. Hmm… tuli aika hyvä olo!
Täällä varsinaisesti ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä, pieniä juttuja vain. Esimerkiksi kulunut viikko:
* Maanantaina biitsi-treffit Ninnin kanssa kera kahvien ja illalla oli zumba,
* Tiistaina käytiin katsastamassa Ninnin kaverin asunto( ei ollut hyvä, pysymme edelleen samassa osoitteessa) ja Lassi mieltyi tapaksiin, JA mä olin viettämässä Elinan luona leffa-iltaa ihan yksinäni,
* Keskiviikkona omalla porukalla rannalla ja illalla zumbassa,
* Torstaina käytiin katsastamassa Pacosintupa, jonne Sanni ja Lauri voisivat mennä kerhoon vuoden vaihteessa,
* Perjantaina vaan oltiin ai niin SIIVOSIN ja TISKASIN ainakin 3 tuntia ja
* Nythän on siis lauantai kävin aamulla lenkillä, nyt pojat nukkuu ja Pete lähti Sanni mukanaan opiskelemaan rannalle. Eli mä oon nyt oikeestaan ihan itekseni.
Ei siis mitään mullistavaa, mutta se että mulla on täällä Ystävä, on värittänyt koko paletin ihan uusin värein!
Joo ja pitäähän mun hehkuttaa, että olen nyt ollut jo useamman kerran hierontapöydällä käsittelyssä. Pete on tosi hyvä! Voin aidosti suositella.
Niin ja nyt on lentoliputkin ostettu jouluksi Tukholmaan! :) Heh he.. kyllähän me Suomeenkin tullaan, mutta lennot Stokikseen oli vaan niin halvat, että tilaisuus oli pakko käyttää. Joten loppu etappi varmaankin tapahtuu risteillen.
Tosiaan jos jäitte miettimään tuota asunnon katsomista, niin ollaan täällä mietitty, että voitaisiin vaihtaa toiseen. Tässä varsinaisesti ei ole mitään vikaa, toimivat tilat ja kaikki mitä ollaan hankittu omillamme on maksettu takaisin jne… No perjantaina kävi meidän “huoltomies” katsomassa kuumavesivaraajaa, koska alakerrassa katosta valuu vettä sähkökaappiin… ja kuinka yllättävää se valuu meidän kuumavesivaraajasta! No selvisi siis, miksi meidän pyykkihuoneen lattia lainehtii aika ajoin ja ehkä myös se miksi meillä on niin kosteaa… Ja toivottavasti täällä ei ole hometta, mikä toisaalta selittäisi miksi kaikilla (paitsi mulla) on niin kovat yskät…No tiedä sitä. Mutta joka tapauksessa pidetään silmät ja korvat auki, jos jostain löytyisi kivempi asunto.
Vielä arjen riemuja. Lassi, meijän pikkuvauva, on ruvennut vihdoinkin käyttämään lusikkaa. Ja on ainoa kolmesta joka syö valittamatta ITSE! Lauri ei syö itse, on vaikka koko päivän syömättä, eikä myöskään silloin nuku. Joten olemmekin Peten kanssa päättäneet olla kiinnittämättä asiaan mitään huomiota, kehumme Lassia ja Sannia omatoimisuudesta ja syötämme Laurin. Välillä tämä on tepsinyt ja kaveri on vahingossa syönyt itse, heh he. Tämä juttu ei kylläkään kuulunut riemujen joukkoon. Lassia pitää vielä kehua vessa-asioissa, kun pieni mies on ruvennut ilmoittelemaan milloin kakka on tullut ja ollaan jo kerran ehditty pöntölle isolle hädälle. Voi että oli Lassikko ylpeä! Ja mä kans! Ja sitten Lassi on jättänyt tuttipullon pois unilta.
Sanni oppi tänään tekemään rusetin. Heh ja mä oon laittanut ruokaa! Kummallista, mutta oon tehnyt tosi hyvää kesä- ja kaalikeittoa. Ikinä en Suomessa olis tehnyt moista ruokaa! Ja eilen iltapalaksi kaakaoriisipuuroa, nam oli hyvää!
Että tämmöistä tällä kertaa. Poijaat rupee heräilemään, joten kirjoitukset jää tähän ja seuraavaksi pöperöö pöytään ja sitten rantaan. Voikaahan paksusti, mä koitan vähän vähemmän paksusti ja pianhan me jo nähdäänkin. Adios
P.s. tältä illalta vielä
Ja vihdoinkin muuten uskaltauduin auton rattiin… Ja tänään sitten juutuin katukivetykseen ja arvatkaa kuka vieressä vajosi penkin alle… :) No, pääsin mä siitä Peten avustuksella irti, mutta en kyllä kehdannu katella ympärilleni minkälaisen kaaoksen/ tukkeen sain aikaseksi…
Täällä varsinaisesti ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä, pieniä juttuja vain. Esimerkiksi kulunut viikko:
* Maanantaina biitsi-treffit Ninnin kanssa kera kahvien ja illalla oli zumba,
* Tiistaina käytiin katsastamassa Ninnin kaverin asunto( ei ollut hyvä, pysymme edelleen samassa osoitteessa) ja Lassi mieltyi tapaksiin, JA mä olin viettämässä Elinan luona leffa-iltaa ihan yksinäni,
* Keskiviikkona omalla porukalla rannalla ja illalla zumbassa,
* Torstaina käytiin katsastamassa Pacosintupa, jonne Sanni ja Lauri voisivat mennä kerhoon vuoden vaihteessa,
* Perjantaina vaan oltiin ai niin SIIVOSIN ja TISKASIN ainakin 3 tuntia ja
* Nythän on siis lauantai kävin aamulla lenkillä, nyt pojat nukkuu ja Pete lähti Sanni mukanaan opiskelemaan rannalle. Eli mä oon nyt oikeestaan ihan itekseni.
Ei siis mitään mullistavaa, mutta se että mulla on täällä Ystävä, on värittänyt koko paletin ihan uusin värein!
Joo ja pitäähän mun hehkuttaa, että olen nyt ollut jo useamman kerran hierontapöydällä käsittelyssä. Pete on tosi hyvä! Voin aidosti suositella.
Niin ja nyt on lentoliputkin ostettu jouluksi Tukholmaan! :) Heh he.. kyllähän me Suomeenkin tullaan, mutta lennot Stokikseen oli vaan niin halvat, että tilaisuus oli pakko käyttää. Joten loppu etappi varmaankin tapahtuu risteillen.
Tosiaan jos jäitte miettimään tuota asunnon katsomista, niin ollaan täällä mietitty, että voitaisiin vaihtaa toiseen. Tässä varsinaisesti ei ole mitään vikaa, toimivat tilat ja kaikki mitä ollaan hankittu omillamme on maksettu takaisin jne… No perjantaina kävi meidän “huoltomies” katsomassa kuumavesivaraajaa, koska alakerrassa katosta valuu vettä sähkökaappiin… ja kuinka yllättävää se valuu meidän kuumavesivaraajasta! No selvisi siis, miksi meidän pyykkihuoneen lattia lainehtii aika ajoin ja ehkä myös se miksi meillä on niin kosteaa… Ja toivottavasti täällä ei ole hometta, mikä toisaalta selittäisi miksi kaikilla (paitsi mulla) on niin kovat yskät…No tiedä sitä. Mutta joka tapauksessa pidetään silmät ja korvat auki, jos jostain löytyisi kivempi asunto.
Vielä arjen riemuja. Lassi, meijän pikkuvauva, on ruvennut vihdoinkin käyttämään lusikkaa. Ja on ainoa kolmesta joka syö valittamatta ITSE! Lauri ei syö itse, on vaikka koko päivän syömättä, eikä myöskään silloin nuku. Joten olemmekin Peten kanssa päättäneet olla kiinnittämättä asiaan mitään huomiota, kehumme Lassia ja Sannia omatoimisuudesta ja syötämme Laurin. Välillä tämä on tepsinyt ja kaveri on vahingossa syönyt itse, heh he. Tämä juttu ei kylläkään kuulunut riemujen joukkoon. Lassia pitää vielä kehua vessa-asioissa, kun pieni mies on ruvennut ilmoittelemaan milloin kakka on tullut ja ollaan jo kerran ehditty pöntölle isolle hädälle. Voi että oli Lassikko ylpeä! Ja mä kans! Ja sitten Lassi on jättänyt tuttipullon pois unilta.
Sanni oppi tänään tekemään rusetin. Heh ja mä oon laittanut ruokaa! Kummallista, mutta oon tehnyt tosi hyvää kesä- ja kaalikeittoa. Ikinä en Suomessa olis tehnyt moista ruokaa! Ja eilen iltapalaksi kaakaoriisipuuroa, nam oli hyvää!
Että tämmöistä tällä kertaa. Poijaat rupee heräilemään, joten kirjoitukset jää tähän ja seuraavaksi pöperöö pöytään ja sitten rantaan. Voikaahan paksusti, mä koitan vähän vähemmän paksusti ja pianhan me jo nähdäänkin. Adios
P.s. tältä illalta vielä
Ja vihdoinkin muuten uskaltauduin auton rattiin… Ja tänään sitten juutuin katukivetykseen ja arvatkaa kuka vieressä vajosi penkin alle… :) No, pääsin mä siitä Peten avustuksella irti, mutta en kyllä kehdannu katella ympärilleni minkälaisen kaaoksen/ tukkeen sain aikaseksi…
Toisinaan on vahan vaikeaa
(Tama juttu on kirjoitettu jo joitakin viikkoja sitten)
Ja taas olis viikko vierähtänyt. Tällä viikolla mua on vaivannut koti-ikävä. Kaikki on täällä ihan hyvin, mutta se yksi tärkeä osa mun elämästä on jäänyt sinne kotiin: YSTÄVÄT! Se ettei ole ketään kenen kanssa turisee, sopii puistotreffit, kahvittelee, puhuu höpöjä, kuuntelee toisen juttuja, on ihan pirun raskasta tällaiselle ylisosiaaliselle ihmiselle kuin minä. Ihmeellistä on se etten mä ole tähän mennessä edes kaivannut uutta ihmistä “korvaamaan” tyhjäksi jääneitä koloja…
Peten kouluajat muuttuu nyt viikon välein. Tähän asti niillä on ollut 8.30-15.30 opetusta ja sitten se on muutamina iltoina (ja nyt tällä viikolla useampana, kun sillä oli eka koe) lähtenyt kertaamaan opiskelukaverinsa luokse opittuja juttuja. On ollut kuulemma antoisaa, enkä epäile! Eli ihan kivasti sitä iltaa on jäänyt perheen yhteiseen aikaan. Ollaan käyty eri puistoissa tai kaupassa tai rannalla… No siis kun ollaan yhdessä, niin ei se ikävä silloin vaivaa, mutta kun jään yksin! Ja sitten kun meillä ei vieläkään ole sitä nettiä kotona. Niin ja arki se rullaa, tiskiä, pyykkiä, joka piru vie kestää kuivua ihan liian kauan, leluja pitkin poikin, siivousta, keksi tekemistä, laita ruokaa, ihan samaa mitä mä oon pyörittäny jo viisi vuotta. KÄÄÄK ja sit oot täällä yksin. No itkut on nyt itketty ja valoa näkyvissä tunnelin päässä :
Mä tapasin tossa meijän lähileikkipaikalla suomalaisen Ninnin ja 2vee Manu-pojan. No, nehän oli ihan huumassa meistä ja totta puhuakseni me niistä! Ja sovittiin heti seuraavaksi päiväksi treffit. Ja kuinka ollakaan, Ninni on sosiaaliohjaaja, vetänyt lasten jumppia ja kerhoja, ollut perustamassa Suomikoulua tänne ja on siis asunut täällä jo 10 vuotta. Puhuu espanjaa, ja Sannihan imi itseensä sanoja kuin imuri konsanaan ja tietää siis kaikki paikalliset jutut yms. No niin ja voitte vain arvata kuka puhua pälpätti koko puistotreffit? Ja ensi viikoksi on sitten sovittu uudet tärskyt, rannalle! Pitäisköhän keittää kahvit mukaan?
Joo ja me saatiin uusi pyykinpesukone! Harmi, ettei kuivausrumpua tajunnu pyytää samalla. Se vanha olikin varmaan viime vuosisadan alkupuolelta, joten oli siis syytä se vaihtaakin. Mutta täällä on ilmasto niin kostea, ettei pyykki tosiaan kuivu. Ärsyttävää.
Pakko vielä naurattaakin tähän loppuun. Käytiin Peten koululla kattomassa luurankoa, Kallea nimeltään. Sanni ja Lauri on Peten opiskeluiden ohella tutustunut luihin ja lihaksiin ja varsinkin Lauri on kylkiluista jotenkin älyttömän tohkeissaan. No siinä me sitä Kallea ihmeteltiin, missä oli mitkäkin luut, kunnes Late kysy multa: “Missä se luurankolo on?” Niinpä, missähän se?? :D :D
Käykäähän muuten kattomassa Air Finlandin lentoja! Ensi kevääksi ne myy 79€ lentoja Malagaan, aika halpoja siis! (Pieni mainospala, vaikka en sponssi-sopimusta ole kirjottanu).
Vielä on pakko hehkuttaa mun uutta harrastusta, zumbaa! Mä oon ihan hurahtanu. Ja nyt mulle on selvinny, että sitä vetääkin äiti ja tytär. Tytär on suomalainen, siis Suomessa syntynyt ja äiti on chileläinen. Molemmat puhuu suomea ja siellä käy nyt ainakin kaksi suomalaista mun lisäksi. Toinen niistä luuli mua espanjalaiseksi, heh he. (Tänään kaupassa mua luultiin ruotsalaiseksi.) Mutta siis zumba on vienyt mun sydämen. En muista milloin viimeksi olisin nauttinut jumpasta saatikka hikoillut niin paljon kuin tuolla. Se on aivan mahtavaa, viikon kohokohdat ma ja ke!
No nyt tuli tällainen vähemmän iloinen teksti kirjoitettua. Mutta kyllä te mut tunnette… en mä pysty pahaa oloa peittelemään, se täytyy purkaa, jotta taas ilolle ja naurulle tulee tilaa.
Ja taas olis viikko vierähtänyt. Tällä viikolla mua on vaivannut koti-ikävä. Kaikki on täällä ihan hyvin, mutta se yksi tärkeä osa mun elämästä on jäänyt sinne kotiin: YSTÄVÄT! Se ettei ole ketään kenen kanssa turisee, sopii puistotreffit, kahvittelee, puhuu höpöjä, kuuntelee toisen juttuja, on ihan pirun raskasta tällaiselle ylisosiaaliselle ihmiselle kuin minä. Ihmeellistä on se etten mä ole tähän mennessä edes kaivannut uutta ihmistä “korvaamaan” tyhjäksi jääneitä koloja…
Peten kouluajat muuttuu nyt viikon välein. Tähän asti niillä on ollut 8.30-15.30 opetusta ja sitten se on muutamina iltoina (ja nyt tällä viikolla useampana, kun sillä oli eka koe) lähtenyt kertaamaan opiskelukaverinsa luokse opittuja juttuja. On ollut kuulemma antoisaa, enkä epäile! Eli ihan kivasti sitä iltaa on jäänyt perheen yhteiseen aikaan. Ollaan käyty eri puistoissa tai kaupassa tai rannalla… No siis kun ollaan yhdessä, niin ei se ikävä silloin vaivaa, mutta kun jään yksin! Ja sitten kun meillä ei vieläkään ole sitä nettiä kotona. Niin ja arki se rullaa, tiskiä, pyykkiä, joka piru vie kestää kuivua ihan liian kauan, leluja pitkin poikin, siivousta, keksi tekemistä, laita ruokaa, ihan samaa mitä mä oon pyörittäny jo viisi vuotta. KÄÄÄK ja sit oot täällä yksin. No itkut on nyt itketty ja valoa näkyvissä tunnelin päässä :
Mä tapasin tossa meijän lähileikkipaikalla suomalaisen Ninnin ja 2vee Manu-pojan. No, nehän oli ihan huumassa meistä ja totta puhuakseni me niistä! Ja sovittiin heti seuraavaksi päiväksi treffit. Ja kuinka ollakaan, Ninni on sosiaaliohjaaja, vetänyt lasten jumppia ja kerhoja, ollut perustamassa Suomikoulua tänne ja on siis asunut täällä jo 10 vuotta. Puhuu espanjaa, ja Sannihan imi itseensä sanoja kuin imuri konsanaan ja tietää siis kaikki paikalliset jutut yms. No niin ja voitte vain arvata kuka puhua pälpätti koko puistotreffit? Ja ensi viikoksi on sitten sovittu uudet tärskyt, rannalle! Pitäisköhän keittää kahvit mukaan?
Joo ja me saatiin uusi pyykinpesukone! Harmi, ettei kuivausrumpua tajunnu pyytää samalla. Se vanha olikin varmaan viime vuosisadan alkupuolelta, joten oli siis syytä se vaihtaakin. Mutta täällä on ilmasto niin kostea, ettei pyykki tosiaan kuivu. Ärsyttävää.
Pakko vielä naurattaakin tähän loppuun. Käytiin Peten koululla kattomassa luurankoa, Kallea nimeltään. Sanni ja Lauri on Peten opiskeluiden ohella tutustunut luihin ja lihaksiin ja varsinkin Lauri on kylkiluista jotenkin älyttömän tohkeissaan. No siinä me sitä Kallea ihmeteltiin, missä oli mitkäkin luut, kunnes Late kysy multa: “Missä se luurankolo on?” Niinpä, missähän se?? :D :D
Käykäähän muuten kattomassa Air Finlandin lentoja! Ensi kevääksi ne myy 79€ lentoja Malagaan, aika halpoja siis! (Pieni mainospala, vaikka en sponssi-sopimusta ole kirjottanu).
Vielä on pakko hehkuttaa mun uutta harrastusta, zumbaa! Mä oon ihan hurahtanu. Ja nyt mulle on selvinny, että sitä vetääkin äiti ja tytär. Tytär on suomalainen, siis Suomessa syntynyt ja äiti on chileläinen. Molemmat puhuu suomea ja siellä käy nyt ainakin kaksi suomalaista mun lisäksi. Toinen niistä luuli mua espanjalaiseksi, heh he. (Tänään kaupassa mua luultiin ruotsalaiseksi.) Mutta siis zumba on vienyt mun sydämen. En muista milloin viimeksi olisin nauttinut jumpasta saatikka hikoillut niin paljon kuin tuolla. Se on aivan mahtavaa, viikon kohokohdat ma ja ke!
No nyt tuli tällainen vähemmän iloinen teksti kirjoitettua. Mutta kyllä te mut tunnette… en mä pysty pahaa oloa peittelemään, se täytyy purkaa, jotta taas ilolle ja naurulle tulee tilaa.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Voi harmi
No vihdoinkin ma tulin paivittamaan mun blogia ja oikein kaksin kappalein... Niin eikos taalla olekin vanhemmat koneet, jotka eivat pysty lukemaan mun tikulta tekstia. Hemmetti!
Joten taytyy kayda lataamassa ne johonkin toiseen muotoon... No pikasesti:
Lassi syo lusikalla
Sanni syo katkarapuja ja bree-juustoa
Lauri, no on entisensa
mina ajoin vihdoinkin autoa ja karautin katukiveen ja jain siihen. Petee nolotti kyydissa, nainen ratissa :)
Petella venahti pohje ( ei liity mitenkaa tohon edelliseen, muuten ku joutu olemaan kyydissa, kun ei voi jalkansa takii ajaa)
Ja ennen kaikkea tullaan JOULUKSI SUOMEEN!
Yritan saada ne tekstit pikasesti tanne! Adios
Joten taytyy kayda lataamassa ne johonkin toiseen muotoon... No pikasesti:
Lassi syo lusikalla
Sanni syo katkarapuja ja bree-juustoa
Lauri, no on entisensa
mina ajoin vihdoinkin autoa ja karautin katukiveen ja jain siihen. Petee nolotti kyydissa, nainen ratissa :)
Petella venahti pohje ( ei liity mitenkaa tohon edelliseen, muuten ku joutu olemaan kyydissa, kun ei voi jalkansa takii ajaa)
Ja ennen kaikkea tullaan JOULUKSI SUOMEEN!
Yritan saada ne tekstit pikasesti tanne! Adios
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Viikon kuulumiset
Tähän juttuun olen kirjoitellut monena eri päivänä, koska huomasin, että unohdan asioita.
18.10. Maanantai
Yö oli aivan karmea! Pete on ollut melkein koko meidän täällä olo ajan kipeänä, enemmän ja vähemmän. Nyt justiinsa enemmän. Ja Laurihan on tietysti se meidän pöpömagneetti, joka on nyt sitten myös kipeänä. Me kaikki mentiin tosi myöhään nukkumaan, mutta painajainen alkoi noin 02.00, kun Lauri rupesi oikein todenteolla kitisemään… Siitä kuuli, että on tosi kipee ja ajattelin, että pääsen helpommalla, jos nukun lasten kanssa. Pas…n marjat! Se vahti mua koko yön, kokeili kädellään, pyöri kuin väkkärä ja sen hetken kun se oli hiljaa ja paikallaan, mun polvia ja varpaita jomotti, kun olin kippurassa varpaat seinässä… Kun kuuden aikaan luovutin ja menin takasin omaan sänkyyn, ni Pete makasi X-asennossa meidän sängyssä. Siihen kun yritin sopia, ni pelkkä tieto, että toisen polvet osuu kohta iholle, sai mun jäsenet särkemään. Niinpä taas kerran siirryin ja menin sohvalle, jossa sain nukkua vajaat kaksi tuntia. Tällä yöllä piti siis aloittaa uusi päivä! Ennusmerkit siis aivan syvältä. Mutta päivä kääntyi kuin kääntyikin voiton puolelle!
Käytiin postittamassa kavereille kirjeitä, pojat nukku mahtavat unet, joten meille jäi Sannin kanssa aikaa tehdä kynä-tehtäviä ja arvoituksia. Pojat kun heräsi, niin niiden kanssa touhuiltiin ja naurutkin jo irtosi ja sitten mä karkasinkin LENKILLE, jee! Eli päivä pelastettu!
19.10. Tiistai
Voihan aamuherätys! Miten silloin nukuttaakin kaikkein eniten, kun kello on herättämässä, lapsiakin??? Tänään käytiin poistattamassa Sannin kipsi! Voi sitä visan vingutusta, kun ortopedin ja parin röntgenkuvan jälkeen mentiin kassalle L ei kiva! Mutta käsi on luutunut hyvin, mikä on tietysti pääasia. Ja sitten Sanni saa 10x fysioterapiaa, koska käden liikerata on vähentynyt. Eli Sannin käsi kuntoon -säätiöön saa lahjoittaa mittavia lahjoituksia J.
Me oltiin Sannin ja Lassin kanssa tänään illalla ulkona, kun vuorostaan Lauri jäi kotiin kiukuttelemaan. Oli jotenkin liikuttavaa, kun pieni espanjalainen tyttö tuli tekemään Sannin kanssa tuttavuutta. Sannilla oli kaksi leikki leijonaa mukanaan joista se lainasi tytölle toisen. Ja tyttö matki kaiken mitä Sanni teki. Tyttö oli ehkä parivuotias. Harmitti taas itseäni, kun ei osaa puhua espanjaa. Nää ei oikeesti osaa englantia täällä, edes tätä mun tönkkö-simppeli-enkkuu. Tai ehkä se johtuukin vaan siitä J.
20.10. Keskiviikko
Tänään mä olen ollut kerhotäti! Ensitöikseni piirsin Sannille prinsessakuvan ja Laurille lohikäärmeen, joista he värittävät kohdan, kun ruokailu on mennyt hyvin! Meillä nimittäin on aivan kauheat ruokahetket… Kuvat auttoi ja vaikka lounaalla ei väritystä saanut, niin muuten kaikki ruokailut on mennyt (tänään siis) hyvin.
Sitten me ollaan muovailtu ja touhuiltu muuta mukavaa… Ihan jees aamupäivä. Kaikki muut paitsi mä ovat aikamoisessa yskässä, joten oltiin tänään vaan kotona.
Dodii ja sitten se hauskin juttu. Mä kävin zumbaamassa! Mun lisäksi siellä oli kolme espanjatarta ja pari tanssiopiston poikaa. Meitä ohjasi kaksi naista, joista toinen oli asunut Suomessa 10 vuotta. Kivaahan se oli ja korsettia kuumotteli vielä pitkään tunnin loputtua! Jei… Hauskaa oli taas veivata ja vatkata. Ja yllätyksekseni huomasin, että pysyin tosi hyvin mukana vaikka ohjeet tulikin espanjaksi. Tanssihan on kansainvälinen kieli, eiks niin J Kauheinta siellä oli katsoa itseään peilistä, olin kuin keltaiseen paitaan pukeutunut lumiukko. Onneksi ne kolme muuta oli muakin isompia. Vielä plussana siinä on hinta; 25 €/kk 2krt viikossa. Kyllä ny Mutchos Fatchos saa kyytiä!
21.10. Torstai ja 22.10. Perjantai
Eilen me käytiin taas Ikeassa. Ah, niin ihanan tuttua ja turvallista. Mutta se mikä tästä kerrasta teki merkittävän, niin meijän Sanni ja Lauri olivat yhdessä leikkipaikassa ihan kahestaan! Ja Sanni oli löytänyt jonkun espanjalaisen tytön, jonka kanssa oli leikkinyt. Ja Late aloitti sitten leikkipaikka”uransa” Espanjassa J. Ostettiin sieltä automatto, joka on ollut nyt kaksi päivää tosi kovassa käytössä kaikilla kolmella. Oli siis hyvä ostos, toimii myös lämmittimenä, kun täällä on tosi kylmät lattiat, kiviset.
Tänään me käytiin hakemassa meille espanjalaiset puhelinliittymät. Laitan vaikka facebook-sivuille meijän numerot. Niihin saa sit soitella, mut on teille suomesta soittaville vähän kalliimpi, sorgen!
Meillä kävi myös Peten koulukaveri Mira leikkaamassa meijän kaikkien tukat. Lassi oli ensimmäinen ja oli niin liikkis kun istui syöttötuolissaan musta kaapu päällään. Se oli ihan uni valmis, mutta nautti niin kun kammattiin ja leikattiin. Ja tietysti otin ekat kiehkurat vauvakirjaan talteen. Sannilta, multa ja Laurilta siistittiin vaan, mutta Peten tukka leikattiin kunnolla lyhyemmäksi. Tuli hyvä!
Huomenna on sitten ne kauan odotetut 5vee synttärit. Meille on tulossa pari Peten koulukaveria viettämään juhlia ja tuomaan juhlan tuntua… täytyyhän juhlissa olla vieraita! No lapsia ei tule, mutta ohjelmaa on! Mua ihan jännittää, kun tiedän miten tohkeissaan Sanni on kaikista arvoitustehtävistä. Mä suunnittelin sellaisen radan, jossa saa aina vihjeen seuraavalle rastille. Ja lopussa on palkinto… Sanniin tää uppoaa kuin häkä, mä tiiän! Mutta siitä mä kerron huomenna lisää!
23.10 ja 24.10 viikonloppu
Lauantai oli tietysti sähköä täynnä! Sanni oli heti aamusta tietysti innoissaan, kun olin tehnyt onnittelu “julisteen” seinälle: ONNEA SANNI 5v. Käytiin aamupäivästä hakemassa ammin ja Maijan lähettämät paketit postista, jotka oli todella kivat yllätykset, kiitos! Ja sitten odoteltiin vieraita… Valitettavasti ei saatu kuin yksi vieras, mutta sitäkin mieluisampi. Elina tuli prinsessa synttäreille! Onginnat ja arvoitusrata olivat tietysti parasta. Vaikka ne omalla porukalla toteutettiinkin. Sanni jatkoi arvoitusleikkiä Laurin kanssa ja toivoi, että huomennakin olisi sellainen. Ehkä mun pitää tsempata taas joku päivä J.
Tänään kävin taas aamusta lenkillä, kun tuli eilen ahmittua kakkua (oli muuten iso ja hyvä suklaakakku, jossa oli sellaista valkoista kreemiä sisällä ja maksoi 9,90€) ja sipsei jne… Mutta oli vaan niin tahmeeta meno, jaksoin kyllä juosta, mutta joka paikkaa kolotti. Kun tulin kotiin, kävin suihkussa, söin ja menin nukkumaan! Ja päivä alkoi uudelleen joskus puoli neljän aikaan, ihana aamu! Tehtiin sitten vuoron vaihto Peten kanssa ja laitettiin lasten kanssa kämppä taas kuosiin, lelut paikoilleen, pyykit koneeseen ja taas aivan törkeä tiskivuori pesuun. Perhana mulla on ikävä astianpesukonetta! Yheltä aterialta tulee aivan liikaa tiskiä, mulle! Tuntuu ettei muuta kotitöitä kerkeä tekemään, kun TISKAAMAAN v****u!
No illalla me lähettiin laivapuistoon purkamaan vielä viimeiset energianrippeet. Siellä olikin jokin tapahtuma ja pelle/taikuri esiintymässä. Se oli ainakin 7-kymppinen vanha papparainen, joka tasapainoili yhden kätensä päällä ja nauratti lapsia. Oli kyllä ikäisekseen sutjakas ukko.
Ja ah, nyt on talo hiljentynyt. Kaikki kolme kullanmurua on onnellisesti unessa. Ai niin, pakko vielä hehkuttaa viime yötä: KUKAAN EI HERÄNNYT YÖLLÄ!!!!! Jippijaijee, en edes muista milloin viimeksi kukaan ei olisi herättänyt mua yöllä! Toivottavasti tää ei koitunut mun kohtaloksi… Ei, kakki nukkuu ensi yönäkin.
Laittakaahan itestännekin kuulumisia! Mä en tiiä teistä mitään! Halit!
18.10. Maanantai
Yö oli aivan karmea! Pete on ollut melkein koko meidän täällä olo ajan kipeänä, enemmän ja vähemmän. Nyt justiinsa enemmän. Ja Laurihan on tietysti se meidän pöpömagneetti, joka on nyt sitten myös kipeänä. Me kaikki mentiin tosi myöhään nukkumaan, mutta painajainen alkoi noin 02.00, kun Lauri rupesi oikein todenteolla kitisemään… Siitä kuuli, että on tosi kipee ja ajattelin, että pääsen helpommalla, jos nukun lasten kanssa. Pas…n marjat! Se vahti mua koko yön, kokeili kädellään, pyöri kuin väkkärä ja sen hetken kun se oli hiljaa ja paikallaan, mun polvia ja varpaita jomotti, kun olin kippurassa varpaat seinässä… Kun kuuden aikaan luovutin ja menin takasin omaan sänkyyn, ni Pete makasi X-asennossa meidän sängyssä. Siihen kun yritin sopia, ni pelkkä tieto, että toisen polvet osuu kohta iholle, sai mun jäsenet särkemään. Niinpä taas kerran siirryin ja menin sohvalle, jossa sain nukkua vajaat kaksi tuntia. Tällä yöllä piti siis aloittaa uusi päivä! Ennusmerkit siis aivan syvältä. Mutta päivä kääntyi kuin kääntyikin voiton puolelle!
Käytiin postittamassa kavereille kirjeitä, pojat nukku mahtavat unet, joten meille jäi Sannin kanssa aikaa tehdä kynä-tehtäviä ja arvoituksia. Pojat kun heräsi, niin niiden kanssa touhuiltiin ja naurutkin jo irtosi ja sitten mä karkasinkin LENKILLE, jee! Eli päivä pelastettu!
19.10. Tiistai
Voihan aamuherätys! Miten silloin nukuttaakin kaikkein eniten, kun kello on herättämässä, lapsiakin??? Tänään käytiin poistattamassa Sannin kipsi! Voi sitä visan vingutusta, kun ortopedin ja parin röntgenkuvan jälkeen mentiin kassalle L ei kiva! Mutta käsi on luutunut hyvin, mikä on tietysti pääasia. Ja sitten Sanni saa 10x fysioterapiaa, koska käden liikerata on vähentynyt. Eli Sannin käsi kuntoon -säätiöön saa lahjoittaa mittavia lahjoituksia J.
Me oltiin Sannin ja Lassin kanssa tänään illalla ulkona, kun vuorostaan Lauri jäi kotiin kiukuttelemaan. Oli jotenkin liikuttavaa, kun pieni espanjalainen tyttö tuli tekemään Sannin kanssa tuttavuutta. Sannilla oli kaksi leikki leijonaa mukanaan joista se lainasi tytölle toisen. Ja tyttö matki kaiken mitä Sanni teki. Tyttö oli ehkä parivuotias. Harmitti taas itseäni, kun ei osaa puhua espanjaa. Nää ei oikeesti osaa englantia täällä, edes tätä mun tönkkö-simppeli-enkkuu. Tai ehkä se johtuukin vaan siitä J.
20.10. Keskiviikko
Tänään mä olen ollut kerhotäti! Ensitöikseni piirsin Sannille prinsessakuvan ja Laurille lohikäärmeen, joista he värittävät kohdan, kun ruokailu on mennyt hyvin! Meillä nimittäin on aivan kauheat ruokahetket… Kuvat auttoi ja vaikka lounaalla ei väritystä saanut, niin muuten kaikki ruokailut on mennyt (tänään siis) hyvin.
Sitten me ollaan muovailtu ja touhuiltu muuta mukavaa… Ihan jees aamupäivä. Kaikki muut paitsi mä ovat aikamoisessa yskässä, joten oltiin tänään vaan kotona.
Dodii ja sitten se hauskin juttu. Mä kävin zumbaamassa! Mun lisäksi siellä oli kolme espanjatarta ja pari tanssiopiston poikaa. Meitä ohjasi kaksi naista, joista toinen oli asunut Suomessa 10 vuotta. Kivaahan se oli ja korsettia kuumotteli vielä pitkään tunnin loputtua! Jei… Hauskaa oli taas veivata ja vatkata. Ja yllätyksekseni huomasin, että pysyin tosi hyvin mukana vaikka ohjeet tulikin espanjaksi. Tanssihan on kansainvälinen kieli, eiks niin J Kauheinta siellä oli katsoa itseään peilistä, olin kuin keltaiseen paitaan pukeutunut lumiukko. Onneksi ne kolme muuta oli muakin isompia. Vielä plussana siinä on hinta; 25 €/kk 2krt viikossa. Kyllä ny Mutchos Fatchos saa kyytiä!
21.10. Torstai ja 22.10. Perjantai
Eilen me käytiin taas Ikeassa. Ah, niin ihanan tuttua ja turvallista. Mutta se mikä tästä kerrasta teki merkittävän, niin meijän Sanni ja Lauri olivat yhdessä leikkipaikassa ihan kahestaan! Ja Sanni oli löytänyt jonkun espanjalaisen tytön, jonka kanssa oli leikkinyt. Ja Late aloitti sitten leikkipaikka”uransa” Espanjassa J. Ostettiin sieltä automatto, joka on ollut nyt kaksi päivää tosi kovassa käytössä kaikilla kolmella. Oli siis hyvä ostos, toimii myös lämmittimenä, kun täällä on tosi kylmät lattiat, kiviset.
Tänään me käytiin hakemassa meille espanjalaiset puhelinliittymät. Laitan vaikka facebook-sivuille meijän numerot. Niihin saa sit soitella, mut on teille suomesta soittaville vähän kalliimpi, sorgen!
Meillä kävi myös Peten koulukaveri Mira leikkaamassa meijän kaikkien tukat. Lassi oli ensimmäinen ja oli niin liikkis kun istui syöttötuolissaan musta kaapu päällään. Se oli ihan uni valmis, mutta nautti niin kun kammattiin ja leikattiin. Ja tietysti otin ekat kiehkurat vauvakirjaan talteen. Sannilta, multa ja Laurilta siistittiin vaan, mutta Peten tukka leikattiin kunnolla lyhyemmäksi. Tuli hyvä!
Huomenna on sitten ne kauan odotetut 5vee synttärit. Meille on tulossa pari Peten koulukaveria viettämään juhlia ja tuomaan juhlan tuntua… täytyyhän juhlissa olla vieraita! No lapsia ei tule, mutta ohjelmaa on! Mua ihan jännittää, kun tiedän miten tohkeissaan Sanni on kaikista arvoitustehtävistä. Mä suunnittelin sellaisen radan, jossa saa aina vihjeen seuraavalle rastille. Ja lopussa on palkinto… Sanniin tää uppoaa kuin häkä, mä tiiän! Mutta siitä mä kerron huomenna lisää!
23.10 ja 24.10 viikonloppu
Lauantai oli tietysti sähköä täynnä! Sanni oli heti aamusta tietysti innoissaan, kun olin tehnyt onnittelu “julisteen” seinälle: ONNEA SANNI 5v. Käytiin aamupäivästä hakemassa ammin ja Maijan lähettämät paketit postista, jotka oli todella kivat yllätykset, kiitos! Ja sitten odoteltiin vieraita… Valitettavasti ei saatu kuin yksi vieras, mutta sitäkin mieluisampi. Elina tuli prinsessa synttäreille! Onginnat ja arvoitusrata olivat tietysti parasta. Vaikka ne omalla porukalla toteutettiinkin. Sanni jatkoi arvoitusleikkiä Laurin kanssa ja toivoi, että huomennakin olisi sellainen. Ehkä mun pitää tsempata taas joku päivä J.
Tänään kävin taas aamusta lenkillä, kun tuli eilen ahmittua kakkua (oli muuten iso ja hyvä suklaakakku, jossa oli sellaista valkoista kreemiä sisällä ja maksoi 9,90€) ja sipsei jne… Mutta oli vaan niin tahmeeta meno, jaksoin kyllä juosta, mutta joka paikkaa kolotti. Kun tulin kotiin, kävin suihkussa, söin ja menin nukkumaan! Ja päivä alkoi uudelleen joskus puoli neljän aikaan, ihana aamu! Tehtiin sitten vuoron vaihto Peten kanssa ja laitettiin lasten kanssa kämppä taas kuosiin, lelut paikoilleen, pyykit koneeseen ja taas aivan törkeä tiskivuori pesuun. Perhana mulla on ikävä astianpesukonetta! Yheltä aterialta tulee aivan liikaa tiskiä, mulle! Tuntuu ettei muuta kotitöitä kerkeä tekemään, kun TISKAAMAAN v****u!
No illalla me lähettiin laivapuistoon purkamaan vielä viimeiset energianrippeet. Siellä olikin jokin tapahtuma ja pelle/taikuri esiintymässä. Se oli ainakin 7-kymppinen vanha papparainen, joka tasapainoili yhden kätensä päällä ja nauratti lapsia. Oli kyllä ikäisekseen sutjakas ukko.
Ja ah, nyt on talo hiljentynyt. Kaikki kolme kullanmurua on onnellisesti unessa. Ai niin, pakko vielä hehkuttaa viime yötä: KUKAAN EI HERÄNNYT YÖLLÄ!!!!! Jippijaijee, en edes muista milloin viimeksi kukaan ei olisi herättänyt mua yöllä! Toivottavasti tää ei koitunut mun kohtaloksi… Ei, kakki nukkuu ensi yönäkin.
Laittakaahan itestännekin kuulumisia! Mä en tiiä teistä mitään! Halit!
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
Hola!
Se olis taas viikko siitä, kun viimeksi kirjoittelin. Pete tossa päivitteli, et aika menee tosi nopeasti johon mä töksäytin, et ei mun mielestä. No kyllähän tää aika oikeesti hurahtaa, kun rupee miettimää, että Sanni saa jo parin päivän päästä kipsin pois! Se laskee jo tunteja siihen…ja niin minäkin!
Me oltiin viime perjantaina poikien kanssa kolmistaan rannassa, kun Sanni jäi huilaamaan ja purkamaan ylimäärästä kiukkuaan kotiin Peten kanssa. Lauri nukahti matkalla ja me Lassin kanssa mutustettiin sylikkäin kroisanttia. Se oli rentoo, ah! No samalla mä kirjottelin muistiin asioita, joita mun on pitänyt teille kertoa, mutta kun olen koneelle asti päässyt, niin kaikki ne on jäänyt kirjottamatta.
Eli muisti palaa pätkittäin:
Ensinnäkin tää sama ranta-reissu on siinäkin mielessä ikimuistoinen, että törmättiin rantakadulla naapureihin Pähkiksestä. Kirsi ja Veeti oli isänsä kanssa viettämässä minilomaa täällä Fugessa. Se vasta olikin mukava törmäys.
Rantatunnelmiin kun päästiin, niin pakko jakaa tää ällö kokemus: Siinä kun kattelet lasten touhuilua rantavedessä, niin et voi olla samalla huomaamatta kuinka vanhat ihmiset pukeutuvat rannalla. Jokainenhan on sellainen kun on, mutta kun ruskeat rusinat pukeutuu, tai siis peittää itsensä vaan jalkovälistä. Niin kauhea kohtaaminen oli kun pariskunta tuli samaan aikaan suihkulle meijän kanssa: miehellä stringit, vain ja ainoastaan kannikat vaan hylly, kun poistui paikalta… ja nainen verhoiltu samalta alueelta… Melkein yrjö nousi kurkkuun! Nii-in, ei mul o helppoo…
No se rantauutisista. Täällä on hieno karuselli tossa rannassa. Siinä vieressä hyörii sellanen isokokoinen setä, joka myy ilmapalloja ja ainakin yrittää naurattaa lapsia (painotus sanalla yrittää). Lauri nimesi sedän PIERU-UKOKSI. Se se kyllä on, koska paukuttaa ilmapalloilla kaikkia ohikulkijoita päähän ja päästelee pieruääniä… Ollaan törmätty tähän kyseiseen setään muutaman kerran kaupungillakin ja Lassi pelkää sitä aivan kauheasti! Raukalla meni ihan jätskit ohi, kun setä järkytti pientä lasta. Me kaikki muut tietysti vaan naurettiin…
Ai niin ja pakko kehuu kätevää emäntää. Kun Riia ja Miisa olivat vielä täällä, tehtiin perunamuusia. Ei siinä mitään, mutta perunat survoin viinipullon pohjalla. Ja hyvää tuli.
Me käytiin niillä Ferioilla. Ja se oli niin kokemisen arvoinen, että piti käydä moneen kertaan. Hirveesti ihmisiä, kauhea äänien pauhu, valoja, kojuja, tivolihärveleitä… mieletön tunnelma koko viikon! Sanni tietysti halusi mennä niihin vempeleisiin ja harmi vaan kun kamera unohtu kotiin. No ne oli ihan tavallisia laitteita, mutta se mentaliteetti… Laitteeseen kavuttiin kyynerpää-taktiikalla. Meijän piti Peten kanssa vahtia paikkaa tai muuten paikat vietiin alta. Ensin nauratti, mutta nopeasti opittiin maan tavoille. Ja voi niitä ilmeitä! Lainatakseni isäni sanoja, “nyt tiedän miksi ihmisellä on korvat. Muuten hymy jatkuisi läpi pään”.
Kaikkein hienointa oli varmaan se, että naiset oli pukeutuneet flamenco-mekkoihin, hevosajurit omiin hienoihin pukuihinsa ja myös lapset olivat pukeutuneet samaan tapaan. Ja vaikka viina virtasi, en nähnyt ketään joka olisi vetänyt perseet olalle ja koko viikko oli tätä hulabaloota!
Eilen me käytiin ajelulla Mijasin vuoristokaupungissa. Kädet oli aivan hiestä märät, kun piti jännittää ajomatkaa alas. Se vasta oli vuoristorataa, kirjaimellisesti! Ah mitkä näkymät sieltä kuitenkin oli! Aivan mielettömät korkeuserot. Huimas ja puistatti, kun katselin maisemia. Sinne sitte, kun tuutte tänne kyläilemään. Sanoin ei sitä maisemaa voi kuvailla!
Tänään käytiin tossa feria-alueella kirpputorilla. Se on siinä aina tiistaisin ja lauantaisin. Ja arvatkaa mikä mahtava löytö tehtiin? Sanni sai ihan oikean flamenco-mekon. Ei varmaan tarvitse arvata, mitä neidillä on päällään?? Voihan hörhellys! J
No tässä oli näitä iloisia uutisia. Pakko kuitenkin laittaa muutama miinuskin. Meijän pesukone on ihan peestä. Siinä on niin surkee linko, että pyykit kuivuu ainakin kaksi päivää. Ja tiskikonetta meillä ei ole ja sen takia mulla on rasitusvamma mun etusormen nivelessä. Lapset on sopeutunut tänne ihan mallikkaasti, mutta huomiota vaaditaan ihan mielettömästi. Mulla onkin ollut tässä asennevamma, kun periaatteessa lomaillaan, mutta toisaalta pitäis järjestää sitä ohjelmaa, jota ei nyt ole kuin ei ole kerhoja ja kavereita… Eilen kaivoinkin maalit ja pensselit esiin ja tehtiin meidän seinille taidetta. Oisitte nähneet Lassin, se oli raukka niin onnessaan, kun sai ensimmäistä kertaa elämässään maalata! Mun siis täytyy itestäni kaivaa se kerho-täti aamupäivisin ja relaa sit iltapäivällä, kun Pete tulee koulusta. Muuten meillä on mennyt hyvin ja varsinkin kun mennään koko porukalla. Ihmiset ihastelee meijän kolmea murusta ja me vaan nyökytellään ja hymyillään takas, ku kaks tyhjäpäätä… Samalla ajatellaan: tietäisittepä vaan ;)
Adios, ensi kertaan!
Me oltiin viime perjantaina poikien kanssa kolmistaan rannassa, kun Sanni jäi huilaamaan ja purkamaan ylimäärästä kiukkuaan kotiin Peten kanssa. Lauri nukahti matkalla ja me Lassin kanssa mutustettiin sylikkäin kroisanttia. Se oli rentoo, ah! No samalla mä kirjottelin muistiin asioita, joita mun on pitänyt teille kertoa, mutta kun olen koneelle asti päässyt, niin kaikki ne on jäänyt kirjottamatta.
Eli muisti palaa pätkittäin:
Ensinnäkin tää sama ranta-reissu on siinäkin mielessä ikimuistoinen, että törmättiin rantakadulla naapureihin Pähkiksestä. Kirsi ja Veeti oli isänsä kanssa viettämässä minilomaa täällä Fugessa. Se vasta olikin mukava törmäys.
Rantatunnelmiin kun päästiin, niin pakko jakaa tää ällö kokemus: Siinä kun kattelet lasten touhuilua rantavedessä, niin et voi olla samalla huomaamatta kuinka vanhat ihmiset pukeutuvat rannalla. Jokainenhan on sellainen kun on, mutta kun ruskeat rusinat pukeutuu, tai siis peittää itsensä vaan jalkovälistä. Niin kauhea kohtaaminen oli kun pariskunta tuli samaan aikaan suihkulle meijän kanssa: miehellä stringit, vain ja ainoastaan kannikat vaan hylly, kun poistui paikalta… ja nainen verhoiltu samalta alueelta… Melkein yrjö nousi kurkkuun! Nii-in, ei mul o helppoo…
No se rantauutisista. Täällä on hieno karuselli tossa rannassa. Siinä vieressä hyörii sellanen isokokoinen setä, joka myy ilmapalloja ja ainakin yrittää naurattaa lapsia (painotus sanalla yrittää). Lauri nimesi sedän PIERU-UKOKSI. Se se kyllä on, koska paukuttaa ilmapalloilla kaikkia ohikulkijoita päähän ja päästelee pieruääniä… Ollaan törmätty tähän kyseiseen setään muutaman kerran kaupungillakin ja Lassi pelkää sitä aivan kauheasti! Raukalla meni ihan jätskit ohi, kun setä järkytti pientä lasta. Me kaikki muut tietysti vaan naurettiin…
Ai niin ja pakko kehuu kätevää emäntää. Kun Riia ja Miisa olivat vielä täällä, tehtiin perunamuusia. Ei siinä mitään, mutta perunat survoin viinipullon pohjalla. Ja hyvää tuli.
Me käytiin niillä Ferioilla. Ja se oli niin kokemisen arvoinen, että piti käydä moneen kertaan. Hirveesti ihmisiä, kauhea äänien pauhu, valoja, kojuja, tivolihärveleitä… mieletön tunnelma koko viikon! Sanni tietysti halusi mennä niihin vempeleisiin ja harmi vaan kun kamera unohtu kotiin. No ne oli ihan tavallisia laitteita, mutta se mentaliteetti… Laitteeseen kavuttiin kyynerpää-taktiikalla. Meijän piti Peten kanssa vahtia paikkaa tai muuten paikat vietiin alta. Ensin nauratti, mutta nopeasti opittiin maan tavoille. Ja voi niitä ilmeitä! Lainatakseni isäni sanoja, “nyt tiedän miksi ihmisellä on korvat. Muuten hymy jatkuisi läpi pään”.
Kaikkein hienointa oli varmaan se, että naiset oli pukeutuneet flamenco-mekkoihin, hevosajurit omiin hienoihin pukuihinsa ja myös lapset olivat pukeutuneet samaan tapaan. Ja vaikka viina virtasi, en nähnyt ketään joka olisi vetänyt perseet olalle ja koko viikko oli tätä hulabaloota!
Eilen me käytiin ajelulla Mijasin vuoristokaupungissa. Kädet oli aivan hiestä märät, kun piti jännittää ajomatkaa alas. Se vasta oli vuoristorataa, kirjaimellisesti! Ah mitkä näkymät sieltä kuitenkin oli! Aivan mielettömät korkeuserot. Huimas ja puistatti, kun katselin maisemia. Sinne sitte, kun tuutte tänne kyläilemään. Sanoin ei sitä maisemaa voi kuvailla!
Tänään käytiin tossa feria-alueella kirpputorilla. Se on siinä aina tiistaisin ja lauantaisin. Ja arvatkaa mikä mahtava löytö tehtiin? Sanni sai ihan oikean flamenco-mekon. Ei varmaan tarvitse arvata, mitä neidillä on päällään?? Voihan hörhellys! J
No tässä oli näitä iloisia uutisia. Pakko kuitenkin laittaa muutama miinuskin. Meijän pesukone on ihan peestä. Siinä on niin surkee linko, että pyykit kuivuu ainakin kaksi päivää. Ja tiskikonetta meillä ei ole ja sen takia mulla on rasitusvamma mun etusormen nivelessä. Lapset on sopeutunut tänne ihan mallikkaasti, mutta huomiota vaaditaan ihan mielettömästi. Mulla onkin ollut tässä asennevamma, kun periaatteessa lomaillaan, mutta toisaalta pitäis järjestää sitä ohjelmaa, jota ei nyt ole kuin ei ole kerhoja ja kavereita… Eilen kaivoinkin maalit ja pensselit esiin ja tehtiin meidän seinille taidetta. Oisitte nähneet Lassin, se oli raukka niin onnessaan, kun sai ensimmäistä kertaa elämässään maalata! Mun siis täytyy itestäni kaivaa se kerho-täti aamupäivisin ja relaa sit iltapäivällä, kun Pete tulee koulusta. Muuten meillä on mennyt hyvin ja varsinkin kun mennään koko porukalla. Ihmiset ihastelee meijän kolmea murusta ja me vaan nyökytellään ja hymyillään takas, ku kaks tyhjäpäätä… Samalla ajatellaan: tietäisittepä vaan ;)
Adios, ensi kertaan!
torstai 7. lokakuuta 2010
Kirjotin tän viestin eilen, joten tulee vähän viiveellä :)
Eka päivä omalla porukalla! Hmm.. oltiin lähdössä rannalle, mutta kun katsoin ympärilleni ja samalla lapsia, päätinkin että jäämme viettämään kotipäivää siivousten, tavaroiden paikoilleen laittamisen ja ihan vaan olemisen merkeissä. Teki hyvää! Pojat ja mä nukuttiin lähdes kaksi tuntia ja Sanni askarteli ja touhuili omia juttujaan ihan rauhassa. Tänään aukeaa Feriat tossa meijän lähellä torialueella, niin nyt on akut ladattu iltaa varten. Ne kestää sunnuntaihin ja ovat rakentaneet vuoristorataa, karuselleja ja kaikkia muita vempaimia koko viikon, eli tätä iltaa on odotettu J.
Vaikka oli tosi ihanaa, että Riia ja Miisa olivat täällä meijän kanssa, niin on myös ihanaa, ettei täällä ole nyt ketään! Laurin kanssa käytiin heti henkien taistoa ruokailun merkeissä, kun aamupuurot oli kauhottu maitolasiin ja lounaskin tuli vihdoin nautittua päikkäreiden jälkeen. Tää on nyt sitä “anna aikaa ja pidä pääsi”-taktiikkaa.
Viimeksi tuli kirjoitettua enemmän tästä ympäristöstä ja jäi vähemmälle meijän kommellukset… Joten tässä niitä nyt tulee:
Mua pisti joku öttiäinen pyllyyn, kun oltiin koko porukalla rannalla. Teki tosi kipeää, kun revin piikkiä pois. Se oli toivottavasti sen ötökän viimenen teko, koska perssuolet roikku edelleen kiinni piikissä… ällööö. Ja sit oli pakko mennä jäätävän kylmään Välimereen vilvottelemaan omaa ahteria ja jomotusta.
Niin kuin viimeksi hehkutin halvoista hinnoista, niin nyt on shopattu. Pari puseroo 3 ja 4 euroo, nahkaset varvassandaalit 12 euroo. Mä luon ihan uutta Espanja-lookkia itelleni ;) Harmittaa, kun ollaan unohdettu ottaa Sannin pohjallisia mukaan, niin ei olla viitsitty sille ostaa vielä kenkiä. Yhestä kaupasta löyty aivan sairaan hienot nahkasaappaat 20euroo! Ja nahkaisia kävelykenkiä löytyy 9 eurolla!!!! Täällä tulee aivan hulluksi kengistä!
No niin Mutchos Fatchos… Nyt on alotettava se laihis PRKL! Lääkärikin rupes kyselee, että onko neljäs lapsi tulossa!!!!!!!!!!!
Tää juttu meni sitten näin: Varasin Sannille lääkärikontrollin ja lähettiin aika rivakkaan liikkeelle ja unohdin kartan kotiin. Kysyin eräästä toimistosta ohjeita, niin täti sieltä opasti meijät toiseen keskukseen… Ne tietysti puhu yhtä huonosti englantia kuin minäkin, eivätkä ymmärtäneet, että etsin toista lääkäriasemaa. Joten ne otti meidät sisään ja ohjasi lääkärille. Siinä kun odoteltiin pääsyä vastaanotolle, Lauri kiipeili valkoisella nahkasohvalla katsellakseen akvaariosta kaloja, niin lääkäri tuli sinne ensin espanjaksi ja sitten englanniksi komentamaan, ettei siinä saanut seistä…. Me kaikki seistiin ojennuksessa. No sitten se kaljupää, pallomahainen lääkäri rupes laskemaan lapsia ja mä olin ihan pihalla, et mitä se oikein duunaa ja luulin, et se luulee et kaikki kolme on tulossa vastaanotolle… ja rupeen mongertaa, että vain Sanni on tulossa… Sitten se lääkäri osottelee mun mahaa ja kysyy guotro?? Four?? Voi HELVETTI! “NO! IT´S FAT! mä huusin sille! Meni se kyllä vähän hämilleen ja nauro vaivautuneena…. Ja mä kihisin… J
Eilen me käytiin taltuttamassa koti-ikävää IKEASSA! Oli tosiaan kuin kotiin ois tullu. Sannin kanssa naureskeltiinkin, että onkohan Hanna ja Vili odottamassa meitä! Käytiin syömässä lihapullat ja perunamuusit, mikä ei kyllä ollut ihan kauheen hyvää, mutta lihapullat maistu kaikille. Laurinkin mielestä oli ihanaa olla “täällä”, ja kun kysyin “ai kun on niin tuttua” niin Lauri vastasi, “niin”. Ja ah, miten helppoa oli tehdä tuttujen tuotteiden kanssa ostoksia, selvittiin 50e laskullakin. Samalla reissulla löydettiin myös ostoskeskus, minne kuulemma kannattaa lähteä ostoksille. Siellä on siis kaikki outlet myymälät: nike, h&m, boss, disney… ja kaikkii paikallisii liikkeitä. Sinne siis, kun lapsilisät tulee ;)
Semmosta siis tällä kertaa! Voikaa hyvin, täällä 24 lämmitä ja aurinko paistaa!
Vaikka oli tosi ihanaa, että Riia ja Miisa olivat täällä meijän kanssa, niin on myös ihanaa, ettei täällä ole nyt ketään! Laurin kanssa käytiin heti henkien taistoa ruokailun merkeissä, kun aamupuurot oli kauhottu maitolasiin ja lounaskin tuli vihdoin nautittua päikkäreiden jälkeen. Tää on nyt sitä “anna aikaa ja pidä pääsi”-taktiikkaa.
Viimeksi tuli kirjoitettua enemmän tästä ympäristöstä ja jäi vähemmälle meijän kommellukset… Joten tässä niitä nyt tulee:
Mua pisti joku öttiäinen pyllyyn, kun oltiin koko porukalla rannalla. Teki tosi kipeää, kun revin piikkiä pois. Se oli toivottavasti sen ötökän viimenen teko, koska perssuolet roikku edelleen kiinni piikissä… ällööö. Ja sit oli pakko mennä jäätävän kylmään Välimereen vilvottelemaan omaa ahteria ja jomotusta.
Niin kuin viimeksi hehkutin halvoista hinnoista, niin nyt on shopattu. Pari puseroo 3 ja 4 euroo, nahkaset varvassandaalit 12 euroo. Mä luon ihan uutta Espanja-lookkia itelleni ;) Harmittaa, kun ollaan unohdettu ottaa Sannin pohjallisia mukaan, niin ei olla viitsitty sille ostaa vielä kenkiä. Yhestä kaupasta löyty aivan sairaan hienot nahkasaappaat 20euroo! Ja nahkaisia kävelykenkiä löytyy 9 eurolla!!!! Täällä tulee aivan hulluksi kengistä!
No niin Mutchos Fatchos… Nyt on alotettava se laihis PRKL! Lääkärikin rupes kyselee, että onko neljäs lapsi tulossa!!!!!!!!!!!
Tää juttu meni sitten näin: Varasin Sannille lääkärikontrollin ja lähettiin aika rivakkaan liikkeelle ja unohdin kartan kotiin. Kysyin eräästä toimistosta ohjeita, niin täti sieltä opasti meijät toiseen keskukseen… Ne tietysti puhu yhtä huonosti englantia kuin minäkin, eivätkä ymmärtäneet, että etsin toista lääkäriasemaa. Joten ne otti meidät sisään ja ohjasi lääkärille. Siinä kun odoteltiin pääsyä vastaanotolle, Lauri kiipeili valkoisella nahkasohvalla katsellakseen akvaariosta kaloja, niin lääkäri tuli sinne ensin espanjaksi ja sitten englanniksi komentamaan, ettei siinä saanut seistä…. Me kaikki seistiin ojennuksessa. No sitten se kaljupää, pallomahainen lääkäri rupes laskemaan lapsia ja mä olin ihan pihalla, et mitä se oikein duunaa ja luulin, et se luulee et kaikki kolme on tulossa vastaanotolle… ja rupeen mongertaa, että vain Sanni on tulossa… Sitten se lääkäri osottelee mun mahaa ja kysyy guotro?? Four?? Voi HELVETTI! “NO! IT´S FAT! mä huusin sille! Meni se kyllä vähän hämilleen ja nauro vaivautuneena…. Ja mä kihisin… J
Eilen me käytiin taltuttamassa koti-ikävää IKEASSA! Oli tosiaan kuin kotiin ois tullu. Sannin kanssa naureskeltiinkin, että onkohan Hanna ja Vili odottamassa meitä! Käytiin syömässä lihapullat ja perunamuusit, mikä ei kyllä ollut ihan kauheen hyvää, mutta lihapullat maistu kaikille. Laurinkin mielestä oli ihanaa olla “täällä”, ja kun kysyin “ai kun on niin tuttua” niin Lauri vastasi, “niin”. Ja ah, miten helppoa oli tehdä tuttujen tuotteiden kanssa ostoksia, selvittiin 50e laskullakin. Samalla reissulla löydettiin myös ostoskeskus, minne kuulemma kannattaa lähteä ostoksille. Siellä on siis kaikki outlet myymälät: nike, h&m, boss, disney… ja kaikkii paikallisii liikkeitä. Sinne siis, kun lapsilisät tulee ;)
Semmosta siis tällä kertaa! Voikaa hyvin, täällä 24 lämmitä ja aurinko paistaa!
perjantai 1. lokakuuta 2010
Täällä ollaan
Voi, että... Täällä ollaan ja mä pääsin vihdoinkin koneelle. Meillä ei ole vielä omaa nettiyhteyttä, koska ne on täällä huomattavasti hintavampia kuin Suomessa, joten täytyy käydä tässä uuden kodin nurkilla kahvilla, jotta pääsee nettiin. Tässä siis langaton yhteys :) Aika outoo mulle, vielä.
Mistä mä aloitan?? Ihan alustako, kun päästiin lentokentälle... Pikasesti siitä. Äiti saatto meijät kentälle, vikat itkut :), jonotusta, turvatarkastus, lunastin lottovoittoni 49,35e JEI, kahville, koneeseen... Ja tää on sitten se vaihe, minkä haluun unohtaa! Riia ja Miisa istu meijän takana ja voi sääli niitä ihmisiä, jotka istui meijän edessä. Lassi vaihtoi välillä penkkien yli paikkaa, mutta muuten istuimme lähes paikoillamme koko 4tuntia ja 20min. Ruokailu oli yhtä showta, kaikki jotka ootte nähneet miten innokkaita meijän lapset ovat syömään, se kerrottuna sadalla ja miettikää lentokoneen tilat! Jes! Sitten seuraavaksi itse yrität syödä, toinen Jes! Yritys saada Lassi nukkumaan, kolmas Jes! Ja sitten vielä Laurin väsypultit, neljäs Jes! Mutta me selvittiin hengissä... ihmettelen kyllä miten! Mutta nyt mä unohdan kaiken sen ja keskityn olennaiseen.
Pete ja Pede oli meitä kentällä vastassa ja se olikin kiva yllätys, koska olimme jo varautuneet matkaamaan junalla perille. Pede otti meijän laukut ja loppuporukka hyppäsi junaan, jolla kestää noin puoltuntia perille Fuengirolaan. Tää on kyllä kiva kaupunki, ainakin näin ensi silmäykseltä ja tähän meijän viereen ollaan rakentamassa jotain tivoli-aluetta, joka tietysti kiinnostaa meijän lapsia. Ihanaa olla lämmössä!
Meijän uudessa kodissa on kolme makuuhuonetta. Meijän makkarista pääsee pienelle parvekkeelle ja huone on makkareista suurin. Siinä on muuten sellanen kaapisto, jota olen ajatellut Pähkikseen lastenhuoneeseen. Lastenhuoneessa on 120cm levee sänky, jossa Sanni ja Lauri nukkuu poikittain. Ja Lassille on oma matkasänky. Sinne ei paljon muuta sitten mahdukkaan. Toimii hyvin unihuoneena. Kolmas makkari on kanssa pieni, siellä on vaan yksi sänky ja huoneen läpi mennään kodinhoitohuoneeseen. Toimiva tila sekin. Keittiö-olohuone tila nyt hyvä, kun ruokapöytä siirrettiin lasitetulle terassille. Alkuun ajateltiin, että se olisi ollut hyvä leikkihuone, mutta tällä järjestelyllä saatiin keittiöön lisää tilaa. Sitä paitsi Lassi kolhi päänsä koko ajan pöydän kulmiin. Koti on sisustettu kotoisasti Ikealla, expedit-hylly, samantapainen divaanisohva kuin meillä... Noh, Malakassa on Ikea, junalla pääsee sinne 30minuutissa ja siellä meidän täytyy käydä, kun meillä ei ole leipäveistä, tarpeeksi tyynyjä, pyyhkeet muuten kanssa jäi Suomeen, onneksi täällä oli niitä ja pitkä lista kaikkea muuta mitä uupuu... Onneksi on siis tuttu IKEA!
Ai niin, täällä kohoaa näitä upeita vuoria, joita varsinkin lapset ihailevat. Laurikin tuumas, että Ugin Vuoret ja Sanni pohti, mahtaako Ugi jaksaa kiivetä noille vuorille... Eli Ugille haaste heitetty ;) Kovasti siis riittä ihmettelemistä. Kaupassa sitä ihmettelemistä sitten onkin... Hedelmät ja vihannekset on halpoja ja hedelmät niiiiin ihanan makuisia, eikä mulle ole tullut niistä mitään oireita. Maito on ihan hassuissa purkeissa. Ja tuoteselostukset vain Espanjaksi...hip hei :) Kyllä riittää opettelua. Mutta halpaa on. Tänään käytiin ostamassa kaikkee herkkuu ja naposteltavaa, noh jotain ruokaa ja hedelmääkin kassiin eksyi, mutta asian ydin oli se, että kannettiin 3 muovikassia kotiin, jotka maksoi yhteensä 30e... Sama setti Suomessa ainakin 70e! Joo, ja kengät! Iikulle löyty niin ihanat nahka kengät, että Laurikin olis ne halunnut ostaa ja tietysti me Sannin kanssa kuolattiin kaikki kenkätelineet, mitä eilen ohitettiin. Nahkasandaaleja 12e, miesten kävelykenkiä nahkaisia 12-80e, että sillai!
No mutta, tällaista tänne meille. Yksi harmitus täytyy muistaa kirjottaa. Meijän uima-allas meni tänään kiinni ja se aukee vasta KESÄKUUSSA!!! MITÄH, mitä järkee??? Onneksi tässä lähellä on vesipuisto, jonne me mennään heti, kun Sanni pääsee kipsistä eroon. Niin ja se vielä, että Peten koulun lähellä on suomalainen lääkäri, et maanantaina mennään käymään sitten siellä. Eli kaikki hyvin ja yhä paranee...
Mistä mä aloitan?? Ihan alustako, kun päästiin lentokentälle... Pikasesti siitä. Äiti saatto meijät kentälle, vikat itkut :), jonotusta, turvatarkastus, lunastin lottovoittoni 49,35e JEI, kahville, koneeseen... Ja tää on sitten se vaihe, minkä haluun unohtaa! Riia ja Miisa istu meijän takana ja voi sääli niitä ihmisiä, jotka istui meijän edessä. Lassi vaihtoi välillä penkkien yli paikkaa, mutta muuten istuimme lähes paikoillamme koko 4tuntia ja 20min. Ruokailu oli yhtä showta, kaikki jotka ootte nähneet miten innokkaita meijän lapset ovat syömään, se kerrottuna sadalla ja miettikää lentokoneen tilat! Jes! Sitten seuraavaksi itse yrität syödä, toinen Jes! Yritys saada Lassi nukkumaan, kolmas Jes! Ja sitten vielä Laurin väsypultit, neljäs Jes! Mutta me selvittiin hengissä... ihmettelen kyllä miten! Mutta nyt mä unohdan kaiken sen ja keskityn olennaiseen.
Pete ja Pede oli meitä kentällä vastassa ja se olikin kiva yllätys, koska olimme jo varautuneet matkaamaan junalla perille. Pede otti meijän laukut ja loppuporukka hyppäsi junaan, jolla kestää noin puoltuntia perille Fuengirolaan. Tää on kyllä kiva kaupunki, ainakin näin ensi silmäykseltä ja tähän meijän viereen ollaan rakentamassa jotain tivoli-aluetta, joka tietysti kiinnostaa meijän lapsia. Ihanaa olla lämmössä!
Meijän uudessa kodissa on kolme makuuhuonetta. Meijän makkarista pääsee pienelle parvekkeelle ja huone on makkareista suurin. Siinä on muuten sellanen kaapisto, jota olen ajatellut Pähkikseen lastenhuoneeseen. Lastenhuoneessa on 120cm levee sänky, jossa Sanni ja Lauri nukkuu poikittain. Ja Lassille on oma matkasänky. Sinne ei paljon muuta sitten mahdukkaan. Toimii hyvin unihuoneena. Kolmas makkari on kanssa pieni, siellä on vaan yksi sänky ja huoneen läpi mennään kodinhoitohuoneeseen. Toimiva tila sekin. Keittiö-olohuone tila nyt hyvä, kun ruokapöytä siirrettiin lasitetulle terassille. Alkuun ajateltiin, että se olisi ollut hyvä leikkihuone, mutta tällä järjestelyllä saatiin keittiöön lisää tilaa. Sitä paitsi Lassi kolhi päänsä koko ajan pöydän kulmiin. Koti on sisustettu kotoisasti Ikealla, expedit-hylly, samantapainen divaanisohva kuin meillä... Noh, Malakassa on Ikea, junalla pääsee sinne 30minuutissa ja siellä meidän täytyy käydä, kun meillä ei ole leipäveistä, tarpeeksi tyynyjä, pyyhkeet muuten kanssa jäi Suomeen, onneksi täällä oli niitä ja pitkä lista kaikkea muuta mitä uupuu... Onneksi on siis tuttu IKEA!
Ai niin, täällä kohoaa näitä upeita vuoria, joita varsinkin lapset ihailevat. Laurikin tuumas, että Ugin Vuoret ja Sanni pohti, mahtaako Ugi jaksaa kiivetä noille vuorille... Eli Ugille haaste heitetty ;) Kovasti siis riittä ihmettelemistä. Kaupassa sitä ihmettelemistä sitten onkin... Hedelmät ja vihannekset on halpoja ja hedelmät niiiiin ihanan makuisia, eikä mulle ole tullut niistä mitään oireita. Maito on ihan hassuissa purkeissa. Ja tuoteselostukset vain Espanjaksi...hip hei :) Kyllä riittää opettelua. Mutta halpaa on. Tänään käytiin ostamassa kaikkee herkkuu ja naposteltavaa, noh jotain ruokaa ja hedelmääkin kassiin eksyi, mutta asian ydin oli se, että kannettiin 3 muovikassia kotiin, jotka maksoi yhteensä 30e... Sama setti Suomessa ainakin 70e! Joo, ja kengät! Iikulle löyty niin ihanat nahka kengät, että Laurikin olis ne halunnut ostaa ja tietysti me Sannin kanssa kuolattiin kaikki kenkätelineet, mitä eilen ohitettiin. Nahkasandaaleja 12e, miesten kävelykenkiä nahkaisia 12-80e, että sillai!
No mutta, tällaista tänne meille. Yksi harmitus täytyy muistaa kirjottaa. Meijän uima-allas meni tänään kiinni ja se aukee vasta KESÄKUUSSA!!! MITÄH, mitä järkee??? Onneksi tässä lähellä on vesipuisto, jonne me mennään heti, kun Sanni pääsee kipsistä eroon. Niin ja se vielä, että Peten koulun lähellä on suomalainen lääkäri, et maanantaina mennään käymään sitten siellä. Eli kaikki hyvin ja yhä paranee...
maanantai 27. syyskuuta 2010
Se oli sit siinä
No niin! Nyt on itkut itketty ja heipat sanottu. Ehkä kuitenkin aamulla pitää vielä äitille pari kyyneltä vierittää, mut se on sitten siinä. On kyllä niin friikki olo, kun odottaa vaan, et päästäis jo lähtemään ja nyt kun se aika on käsillä, ikävä on ihan kauhee. Se on tää välivaihestressi, eiks niin? Aamulla on herätys kuudelta ja kentälle treffit on sovittu klo 8.00. Voi että, nyt on sitten se aika ku Helsinki-Vantaa hiljenee... Hasta la pasta, vai Hasta la tapas :)
perjantai 24. syyskuuta 2010
4 päivää jäljellä
No niin aloitetaanpä siitä mihin viimeksi jäätiin, eli huokaisin helpotuksesta. Se ei jäänyt siihen. Tiistaina soitetiin terkkarista, että Sannin kädessä ONKIN murtuma. Röntgenlääkäri oli sen tarkistanut ja nyt olisi lähdettävä Lastenklinikalle kipsattavaksi. Siinähän meni sitten koko pakka taas uusiksi. Oltiin nimittäin aamulla saatu Hannun auto lainaan, että haetaan Hanna Naikkarilta siinä kahden kieppeillä ja suunnataan yhtä matkaa Lohjalle, tai oikeestaan Saukkolaan.
Eihän siinä muu auttanut, kun koukata Lastenklinikan kautta ja TAAS odottaa, nyt kaksi tuntia 10 minuutin kipsausta! Jatkohoito on nyt semmoinen, että maanantaiaamuna menemme taas Lastenklinikalle röntgeniin ja arvioimaan tilanne uudelleen. Jatketaanko kipsillä ja saamme cd:lle poltetut röntgenkuvat Espanjaan jatkohoitoa varten vai selvitäänkö jollakin kevyemmällä versiolla. Murtuma on kuulemma hieno :) ja sen takia se aiheutti pohdintaa, mikä hoitomuoto sille olisi paras. Ja ennusteet sille on hyvät, koska se on niin hienosti murtunut. On se hyvä, että osaa murtaa kätensäkin hienosti, GO SANNI! Ai niin ja kipsin värihän on tietysti punainen. Niin ja periaatteessa sen ei pitäisi vaikuttaa millään tavalla reumaan, mutta sekin on vielä mahdollista, että sekin tähän syssyyn vielä iskee. Se jääköön vielä nähtäväksi.
Kun vihdoin sitten päästiin autoon, takapenkki nukahti oitis, joten matka Saukkolaan sujui rauhallisesti. Samaa ei voi sanoa Sannin, Laurin, Vilin ja Topin jälleennäkemisestä!!! Huh sitä äänen määrää :D Mutta ihana ruoka oli meitä siellä odottamassa, nam. Kiitokset emännälle!
Vihdoinkin Lohjalla! Suunniteltu 3 yön riemuloma typistyikin yhteen. Kun vihdoin jälkikasvu saatiin Nukkumatin matkaan, me Hannan kanssa päästiin saunaan ja toteutettiin viimeinkin se kauan suunniteltu oikein pitkän kaavan mukainen jalkahoito. On se kumma, kun aina pitää tapahtua tai olla jokin syy, että noi suunnitelmat toteuttaa. Ah, miten ihana tunne jaloissa oli, kun olivat oikein vettyneet (vaikka jalkaraspille olisikin ollut töitä), kuorittu ja rasvatut. Miksi en hoida itseäni, kysyn vaan??
Ja kun sitten koitti se lähdön hetki! Itkuthan siitä pyrskähti... Snif! Haikeilla mielin istuin autoon ja ajomatka alkoi... ja se kesti ja kesti ja kesti... Kehä 1llä oli Kannelmäen kohdalla sattunut rekan ja kahden henkilöauton onnettomuus ja se vaikutti Turuntielle asti. Matka Lohjalta Kannelmäkeen kesti 1,5tuntia. Onneksi jälleen kerran takapenkki vietti aikaa Nukkumatin seurassa.
Torstai oli täman viikon odotetuin päivä Sannilla ja Laurilla. Käytiin nimittäin Pähkiksessä Sonjan ja Leon luona. Mulla meinas jo itku päästä kun Sonja huutaa pihalta SANNIII ja Lauri huutaa takas LEOOOO! Ja seuraavaks mä purin huuleni verille, kun Sonja antoi Sannille sydänriipuksen josta Sanni aina muistaa parhaan kaverinsa. Ja Lauri sai pääkallo-vihon joka oli tärkeempi kuin 10e seteli. Seteli lens lattialle, ku vihko tuli paketista esiin. Päivä oli ihanan tavallinen, ihan niinkuin ennenkin. Pojat jäi odottelemaan siksi aikaa kun me Sannin kanssa käytiin neuvolassa. Tyttö oli reipas, vastuuntuntoinen ja hyvin kasvanut. Ja sitten taas ne hyvästit! Essi työnsi meijät ovesta ulos, et sai pidettyä itsensä hymyissä suin... multa se ei onnistunut. Essi mä tiiän... ;)
Torstai-ilta kuluikin sitten ompeluhommissa. Äiti sai uudet sohvatyynyn päälliset. Nyt nekin voi alottaa remontoinnin, kun me ei olla viikonloppuisin maleksimassa nurkissa. Jännityksellä jään odottelemaan, mitä muutoksia on tapahtunu, kun me joskus sitten palataan.
Ja lisää jäähyväisiä! Tänään perjantaina vietettiin vikat puistolounaat Pepin, Hillan ja Vilhon kanssa. Mahtava sää ja ihanat leikit, hyvä ruoka ja jätskit jälkkäriksi, nam. Ja kaikki siihen asti hyvin, kunnes aika sanoo HEIPPA! Peppi, mä en vieläkään pystyny lukemaan niitä kuvatekstejä!
Se ois sitten viikonloppu jäljellä ja tiistaina lähtö! Kuinkahan monet heipat me vielä kestetään... Kait tää viimenen viikko on kasvattanut meitä Espanjan manana-meininkiin. Odotetaan, jonotetaan, heipataan, eletään hetkessä. Sehän oli se tavoite, carpe diem ...vai miten se kirjotetaan ;)
Eihän siinä muu auttanut, kun koukata Lastenklinikan kautta ja TAAS odottaa, nyt kaksi tuntia 10 minuutin kipsausta! Jatkohoito on nyt semmoinen, että maanantaiaamuna menemme taas Lastenklinikalle röntgeniin ja arvioimaan tilanne uudelleen. Jatketaanko kipsillä ja saamme cd:lle poltetut röntgenkuvat Espanjaan jatkohoitoa varten vai selvitäänkö jollakin kevyemmällä versiolla. Murtuma on kuulemma hieno :) ja sen takia se aiheutti pohdintaa, mikä hoitomuoto sille olisi paras. Ja ennusteet sille on hyvät, koska se on niin hienosti murtunut. On se hyvä, että osaa murtaa kätensäkin hienosti, GO SANNI! Ai niin ja kipsin värihän on tietysti punainen. Niin ja periaatteessa sen ei pitäisi vaikuttaa millään tavalla reumaan, mutta sekin on vielä mahdollista, että sekin tähän syssyyn vielä iskee. Se jääköön vielä nähtäväksi.
Kun vihdoin sitten päästiin autoon, takapenkki nukahti oitis, joten matka Saukkolaan sujui rauhallisesti. Samaa ei voi sanoa Sannin, Laurin, Vilin ja Topin jälleennäkemisestä!!! Huh sitä äänen määrää :D Mutta ihana ruoka oli meitä siellä odottamassa, nam. Kiitokset emännälle!
Vihdoinkin Lohjalla! Suunniteltu 3 yön riemuloma typistyikin yhteen. Kun vihdoin jälkikasvu saatiin Nukkumatin matkaan, me Hannan kanssa päästiin saunaan ja toteutettiin viimeinkin se kauan suunniteltu oikein pitkän kaavan mukainen jalkahoito. On se kumma, kun aina pitää tapahtua tai olla jokin syy, että noi suunnitelmat toteuttaa. Ah, miten ihana tunne jaloissa oli, kun olivat oikein vettyneet (vaikka jalkaraspille olisikin ollut töitä), kuorittu ja rasvatut. Miksi en hoida itseäni, kysyn vaan??
Ja kun sitten koitti se lähdön hetki! Itkuthan siitä pyrskähti... Snif! Haikeilla mielin istuin autoon ja ajomatka alkoi... ja se kesti ja kesti ja kesti... Kehä 1llä oli Kannelmäen kohdalla sattunut rekan ja kahden henkilöauton onnettomuus ja se vaikutti Turuntielle asti. Matka Lohjalta Kannelmäkeen kesti 1,5tuntia. Onneksi jälleen kerran takapenkki vietti aikaa Nukkumatin seurassa.
Torstai oli täman viikon odotetuin päivä Sannilla ja Laurilla. Käytiin nimittäin Pähkiksessä Sonjan ja Leon luona. Mulla meinas jo itku päästä kun Sonja huutaa pihalta SANNIII ja Lauri huutaa takas LEOOOO! Ja seuraavaks mä purin huuleni verille, kun Sonja antoi Sannille sydänriipuksen josta Sanni aina muistaa parhaan kaverinsa. Ja Lauri sai pääkallo-vihon joka oli tärkeempi kuin 10e seteli. Seteli lens lattialle, ku vihko tuli paketista esiin. Päivä oli ihanan tavallinen, ihan niinkuin ennenkin. Pojat jäi odottelemaan siksi aikaa kun me Sannin kanssa käytiin neuvolassa. Tyttö oli reipas, vastuuntuntoinen ja hyvin kasvanut. Ja sitten taas ne hyvästit! Essi työnsi meijät ovesta ulos, et sai pidettyä itsensä hymyissä suin... multa se ei onnistunut. Essi mä tiiän... ;)
Torstai-ilta kuluikin sitten ompeluhommissa. Äiti sai uudet sohvatyynyn päälliset. Nyt nekin voi alottaa remontoinnin, kun me ei olla viikonloppuisin maleksimassa nurkissa. Jännityksellä jään odottelemaan, mitä muutoksia on tapahtunu, kun me joskus sitten palataan.
Ja lisää jäähyväisiä! Tänään perjantaina vietettiin vikat puistolounaat Pepin, Hillan ja Vilhon kanssa. Mahtava sää ja ihanat leikit, hyvä ruoka ja jätskit jälkkäriksi, nam. Ja kaikki siihen asti hyvin, kunnes aika sanoo HEIPPA! Peppi, mä en vieläkään pystyny lukemaan niitä kuvatekstejä!
Se ois sitten viikonloppu jäljellä ja tiistaina lähtö! Kuinkahan monet heipat me vielä kestetään... Kait tää viimenen viikko on kasvattanut meitä Espanjan manana-meininkiin. Odotetaan, jonotetaan, heipataan, eletään hetkessä. Sehän oli se tavoite, carpe diem ...vai miten se kirjotetaan ;)
maanantai 20. syyskuuta 2010
Vika viikko alkoi
Maanantai aamu alkoi mukavasti. Suunnattiin Kannemäestä bussilla Pähkikseen neuvolaan ja kaikki meni suht sukkelaan siihen asti kunnes näytettiin Sannin kättä lääkäri-tädille. Sanni oli perjantaina pomppinut sängyltä patjalle ja kyynerpäänsä päälle. Kyynerpää alkoi sitten turpoomaan siinä illan kuluessa ja arvottiin, että mennäänkö vai eikö lääkäriin. Ei menty, ja käsikin jo rupes viikonlopun aikana vetristyy, kunnes tänä aamuna siihen oli muodostunut mustelma. Sen takia mä sitä lääkärille näytin. No röntgeniin tuli lähete! Pahin pelko oli se, että siellä on nivelen sisäinen murtuma, joka joudutaan leikkaamaan... Tuskahiki rupes kihoomaan kainaloihin ja otsalle! Soitetin yksityiselle lääkäriasemalle ja siellä ei tietenkään ollut röntgeniä, joten suuntasimme matkamme kohti kunnalista terveyskeskusta... Ja siitä se riemu sitten alkoikin! Ota vuoronumero, mene seuraavalle luukulle, ota vuoronumero, istu odottamaan, otetaan kuvat, mene hoitajalle, odota hoitajaa, käy kahvilla ja pillimehulla, odota lääkäriä, odota toista lääkäriä kommentoimaan, odota hoitajaa, hoitaja etsii kolmioliinaa... Tähän kaikkeen kului aikaa monta hampaan kiristystä, useita litroja hikeä, yhdet kakkapesut, Aku Ankan luku ja muuta sellaista. Ah ja viimein päästiin pois! Vaikkakin käynti oli ns turha, koska onneksi kädessä ei ollut mitään huolestuttavaa ja paranee levolla ja kylmävoiteella sekä kipulääkkeillä, NIIN tuli hyvä muistutus miksi meidän lapsilla on lapsivakuutukset!
Vielä ehtii siis sattua ja tapahtua... Hannaa lainatakseni "Kivoja rentouttavia suomi päiviä", juu niitä oikeesti rentouttavia päiviä kiitos. Ne kyllä taitaa muuttua rentouttaviksi Espanja-päiviksi, kun mietiskelen listaa, mitä kaikkea pitää vielä muistaa ja sumplia ketä kaikkia ehtii näkemään! Juupa juu, kyllä tässä se päälimmäinen tunne on jo: että lähettäis jo!
Ai niin, pakko kirjottaa Laurin suusta juttu: Mummilla meni Laurin kanssa herneet nenään, kun ukko ei korvaansa letkauta mihinkään kehotukseen saatika kieltoon. Mummi kysyi Laurilta, että onko siellä päässä mitään? Johon Lauri viksuna kaverina tokas: On, luuta! Mummi: No onko mitään muuta? Lauri: On siellä lihaksia! - Että sellanen perus Päällikkömies meillä :D
Vielä ehtii siis sattua ja tapahtua... Hannaa lainatakseni "Kivoja rentouttavia suomi päiviä", juu niitä oikeesti rentouttavia päiviä kiitos. Ne kyllä taitaa muuttua rentouttaviksi Espanja-päiviksi, kun mietiskelen listaa, mitä kaikkea pitää vielä muistaa ja sumplia ketä kaikkia ehtii näkemään! Juupa juu, kyllä tässä se päälimmäinen tunne on jo: että lähettäis jo!
Ai niin, pakko kirjottaa Laurin suusta juttu: Mummilla meni Laurin kanssa herneet nenään, kun ukko ei korvaansa letkauta mihinkään kehotukseen saatika kieltoon. Mummi kysyi Laurilta, että onko siellä päässä mitään? Johon Lauri viksuna kaverina tokas: On, luuta! Mummi: No onko mitään muuta? Lauri: On siellä lihaksia! - Että sellanen perus Päällikkömies meillä :D
torstai 16. syyskuuta 2010
Vähiin käy ennen ku loppuu
Se olis sitten huomenna viimenen työpäivä. Kolme viikkoa hujahti ihan tosta noin vaan. Kyllä se on vaan tunnustettava, että vaikka kuinka vannoin 5 vuotta sitten etten takas päiväkotiin mene töihin, ni kyllä se mun paikka siellä on. Työskentely vanhan opiskelukaverin Anun kanssa oli niin kivaa ja kun vielä muun henkilökunnan kanssa hommat luisti, ku rasvattu, ei voi edes sanoin kuvata sitä fiilistä, kuinka mukavaa oli mennä töihin. WAU! Kiitos vaan kaikille Satumetsän porukoille.
Lähtö lähenee. Pete lähtee kahden yön päästä ja eikä meillä muillakaan lähdön hetkeen ole enää montaakaan päivää. Tunteet kiitää vuoristoradan lailla ylhäältä alas ja parin silmukan kautta tunneliin... Nyt rupee jännittämään ihan oikeesti. On aivan mahtavaa lähteä. Mä olen ihan kypsä tähän ikean-kassi-elämään, siihen etten mä tiedä missä kaikki tavarat on tai missä me milloinkin ollaan yötä. Odotan sitä, että saan laittaa vaatteet kaappiin ja tavarat paikoilleen. Ja että meillä kaikilla on omat sängyt. Odotan tän välivaiheen loppua ja uuden ajan alkua :)
Samaan aikaan pelottaa ihan kauheesti samat asiat: uuden aloittaminen, tavaroiden purkaminen ja asioiden järjestäminen. Sit mä jo etukäteen suren ikävää niitä kaikkia ihania ihmisiä kohtaan, jotka jäävät meitä "kateellisina" odottamaan. Itku pääsi, kun luin niitä ihania valokuvamuistoja, jotka annoitte Sannin ja Laurin synttäreillä. Nyt alkaa tää "nähdään viimesen kerran" -tapaamiset. Silmät kostuu jo nyt ja kyynel vierähtää, kun mietin tässä kenen kaikkien kanssa ollaan jo ens viikoksi sovittu treffit! Ensimmäinen viikko Espanjassa menee sit silmäturvotuksia lasketellessa. Onneks Riia lähtee lentokoneeseen tukihenkilöks, et saa sitten opastaa sokeen oikeeseen koneeseen :D
Kai mun on pakko vielä selventää kaikille tän blogin nimi. Se synty kauheen pakkausurakan keskellä, kun lajiteltiin vaatteita mitkä lähtee mukaan ja mitkä jää. Mitään ahdistavaa ja liian pientähän sinne ei kannata pakata mukaan, mutta kun niitä vaatteita tuntu mun kaappi olevan pullollaan, minkäs teet! Pete siinä sitten rupes haastamaan mua, että otetaan tästä reissusta samalla sellanen suurin pudottaja skaba. Otin haasteen vastaan! Ja siinä pähkäiltyä, että mikä se on espanjaksi, sanat vaan putkahti ulos: MUTCHOS FATCHOS, siinä se! Ja kaikki saa tietysti lähtee haasteeseen mukaan. Itseironia ei kuitenkaan riittänyt siihen ennen -kuvaan, joka tietysti pitäis olla se kaikkein kauhen mahdollinen, mut mä en haluu. Mut kyl mä jonkun kuvan tänne laitan.
Se siitä. Tänään jäljellä 12.
Lähtö lähenee. Pete lähtee kahden yön päästä ja eikä meillä muillakaan lähdön hetkeen ole enää montaakaan päivää. Tunteet kiitää vuoristoradan lailla ylhäältä alas ja parin silmukan kautta tunneliin... Nyt rupee jännittämään ihan oikeesti. On aivan mahtavaa lähteä. Mä olen ihan kypsä tähän ikean-kassi-elämään, siihen etten mä tiedä missä kaikki tavarat on tai missä me milloinkin ollaan yötä. Odotan sitä, että saan laittaa vaatteet kaappiin ja tavarat paikoilleen. Ja että meillä kaikilla on omat sängyt. Odotan tän välivaiheen loppua ja uuden ajan alkua :)
Samaan aikaan pelottaa ihan kauheesti samat asiat: uuden aloittaminen, tavaroiden purkaminen ja asioiden järjestäminen. Sit mä jo etukäteen suren ikävää niitä kaikkia ihania ihmisiä kohtaan, jotka jäävät meitä "kateellisina" odottamaan. Itku pääsi, kun luin niitä ihania valokuvamuistoja, jotka annoitte Sannin ja Laurin synttäreillä. Nyt alkaa tää "nähdään viimesen kerran" -tapaamiset. Silmät kostuu jo nyt ja kyynel vierähtää, kun mietin tässä kenen kaikkien kanssa ollaan jo ens viikoksi sovittu treffit! Ensimmäinen viikko Espanjassa menee sit silmäturvotuksia lasketellessa. Onneks Riia lähtee lentokoneeseen tukihenkilöks, et saa sitten opastaa sokeen oikeeseen koneeseen :D
Kai mun on pakko vielä selventää kaikille tän blogin nimi. Se synty kauheen pakkausurakan keskellä, kun lajiteltiin vaatteita mitkä lähtee mukaan ja mitkä jää. Mitään ahdistavaa ja liian pientähän sinne ei kannata pakata mukaan, mutta kun niitä vaatteita tuntu mun kaappi olevan pullollaan, minkäs teet! Pete siinä sitten rupes haastamaan mua, että otetaan tästä reissusta samalla sellanen suurin pudottaja skaba. Otin haasteen vastaan! Ja siinä pähkäiltyä, että mikä se on espanjaksi, sanat vaan putkahti ulos: MUTCHOS FATCHOS, siinä se! Ja kaikki saa tietysti lähtee haasteeseen mukaan. Itseironia ei kuitenkaan riittänyt siihen ennen -kuvaan, joka tietysti pitäis olla se kaikkein kauhen mahdollinen, mut mä en haluu. Mut kyl mä jonkun kuvan tänne laitan.
Se siitä. Tänään jäljellä 12.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)