Lauri ja Sanni maalaa, Lassi nukkuu päikkyjä ja Pete kattomassa Suomi-Saksa mm-lätkäpeliä. En tiedä miten onnistun päivittämään kuulumisia, mutta jos sitä en nyt tee, en taas tiedä kuinka kauan menee. Jokatapauksessa meillä on ollut oikea vierassuma. Essin porukat olivat meillä tuossa huhtikuun puolessa välissä, sen jälkeen oltiin pari päivää omillamme, kunnes isi ja äiti sekä Pekka ja Kaija tulivat ja sitten saapuivat Jenni ja Salla! Oikeastaan tässä on kulunut kuusi viikkoa niin, että joku on ollut kylässä. Ei se mitään, se on ollut mahtavaa. Oikeastaan nyt on sellainen olo, että täällä voisi asua pitempäänkin. Meille on Ninnin kanssa kehittynyt aivan mahtava päivärutiini. Ja kun sitä täydentää rakkaiden vierailijoiden kanssa, olo on mitä mahtavin. Tosin arki lasten kanssa saa mun mieleni jo syksyyn ja alkavaan uraputkeen... Ah, olen siihen jo niin valmis!
Lapsista puheenollen, Sanni on täällä oikea johtotähti pojille. Poikiin lukeutuu myös Manu. Vois sanoa, että Sannilla on kolme pikkuveljeä. Täällä on mahtavat prinsessaleikit, kun neiti stailaa Lassia alias Assi-Lotta tai Mari sekä Lauria. Myös koiraleikki on mitä hauskin. Lauri on nimeltään Silli. Koiria koulutetaan kovalla ja varmalla otteella, allekirjottanut saattaa kuulla omia komentojaan koirakouluttajan suusta... Mielikuvituksen puutteesta ei siis voi tyttöä syyttää. Te joilla ei facebookia ole, kerron, kun Sanni tässä yksi ilta kommentoi: "Äiti, mun sängyn alla asuu pieni ystävä. Se on hiiri. Leikkaatko mun tukkaa, niin tekisin sille siitä luudan?" Juupa juu, jäi tukka leikkaamatta. Kovasti Sannikin on jo suunnannut ajatukset syksyyn ja kuumeisesti odottellaan eskaripäätöstä. Samoin milloin hampaat alkaa heilua ja kuinka kauan menee, kun takahampaat ovat tulleet kokonaan ulos. Hienoa on myös huomata, miten Sannin empatiakyky on kehittynyt. Tunteita peilataan, kiukutaan, raivotaan ja saan kuulla kuinka tyhmä äiti olen ja seuraavassa hetkessä suukotellaan ja olen taas hyväksytty äiti... Ooh tätä tunteiden vuoristorataa. Hullua ja ehkä jopa vähän pelottavaakin on huomata omia piirteitään lapsessaan. Kiitos Essille, rakkaalle keittiöpsykologille antoisista keskusteluista! Niinpä, sieltä se pikku Myy-tempparamentti nostaa päätään Sannillakin, mutru huuli, kädet lanteilla ja jalkaa polkien... hhmmmm tuttu tunne! Niin yhdessä me täällä Sannin kanssa itkettiin, kun katsottiin Leijona kuningas elokuvaa. Äiti ja tytär <3
Lauri... sain juuri lipun kuppihissiin? Eilen hän huomasi: "Äiti, sulla on kaksi jalkaa". Sillä kaverilla on kyllä hauskat jutut. Kulmakarvat kohoaa hiusrajaan saakka, kun silmät lautasina kertoo juttua ja kun se juttu on hauska, niin silmät menee sirrilleen ja nauru on niin tarttuvaa, ettei voi kuin nauraa mukana.
Laurille syöminen ja liikkuminen johonkin päämäärään on edelleen hankalaa. Ruokapöydässä on kyllä hermoissa pitelemistä, toivotaan että tämäkin on vaan vaihe. Mä jo oon ruvennu miettimään tulisiko Laurista isona kuuluisa koreografi, nimittäin kun sillä menee hermot, kun ei jaksa kävellä, se nykii eteen päin sillä lailla löysänä ja heittäytyy maahan. Nousee polvilleen ja räpyttelee käsiään kuin lentoon lähdössä ja huutaa... Tulee joku Jorma Uotisen nykytanssi mieleen... ihan kuin joku rituaali... *huoh* Joo, silloin ei kannata kaveriin ottaa mitään kontaktia, menee nopeammin ohi. Kyllä on muilla ollu naurussa pitelemistä, kun sen kohtauksen ovat nähneet... Äiti ja isä näkivät sen mm. eläintarhassa. Nyt kyllä täytyy myös kehua, kun rattaiden rengas on ollut puhki, niin ollaan liikuttu vain manducan kanssa, niin kyllä on Sanni ja Lauri reippaasti kävelleet. Päätinkin, että rattaissa istuu tästä lähtien vain Lassi.
Lassimikkonen, Lassikko 2vee, iso poika. Sanoja tulee koko ajan lisää. Sain aivan mahtavan pätkän kuvattua videolle, missä Lassi laulaa: "opotti ipunen" (Robotti Vipunen)-laulua. Pääkallot on kova juttu ja kaikki hurjat asiat. Laurin kanssa ne leikkiikin "otoiileilla" (krokotiileilla) ja "likloilla" (liskoilla). Lemppari laulu on "pääkallo, kyykiluu ja pollet" (pääkallo, kylkiluut ja polvet). Lassilla on oikein tiukka äiti-vaihe. Minusta jopa ahdistava. Mutta Jenni lämmitti Lassin sydämen heti ensi hetkestä ja viikon aikana Lassista tuli Jennin poika <3. Meijän hittaasti lämpenevä...hah! Oma tahto ilmaistaan kiljumalla, (korvatulpat usein päivisinkin kosvissa) ja isommat kanssa tietävät mitä Lassi haluaa. Lassista ja Manusta on tullut oikein hyvät kaverit ja ulkona parivaljakko vilistää peräkanaa. Nyt herra heräsi päikyiltä, ei hyvällä tuulella! Eikun pöperöä pöytään, niin mielikin kohenee... :)
Tähän onkin sitten lopeteltava. Paitsi sen kerron, että paino on hyvässä laskussa! Peteltä en ole kuullut väliaikatietoja, mutta musta tuntuu että mä oon johdolla. Tosin nyt se on alottanut loppukirin ja on ilmottanut, että kaikki keinot käytetään. Mulle se tilas ravintolassa kokista ja itelleen vichyä... Likasta peliä Fugessa... Mutta nyt toi vaahtosammutin huutaa tässä vieressä, että täytyy lopettaa! Itestäni en ny kerenny kertoa, mutta sen vielä lisään että nyt on käyty baarissakin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti