Vähiin käy ennen ku loppuu

Se olis sitten huomenna viimenen työpäivä. Kolme viikkoa hujahti ihan tosta noin vaan. Kyllä se on vaan tunnustettava, että vaikka kuinka vannoin 5 vuotta sitten etten takas päiväkotiin mene töihin, ni kyllä se mun paikka siellä on. Työskentely vanhan opiskelukaverin Anun kanssa oli niin kivaa ja kun vielä muun henkilökunnan kanssa hommat luisti, ku rasvattu, ei voi edes sanoin kuvata sitä fiilistä, kuinka mukavaa oli mennä töihin. WAU! Kiitos vaan kaikille Satumetsän porukoille.

Lähtö lähenee. Pete lähtee kahden yön päästä ja eikä meillä muillakaan lähdön hetkeen ole enää montaakaan päivää. Tunteet kiitää vuoristoradan lailla ylhäältä alas ja parin silmukan kautta tunneliin... Nyt rupee jännittämään ihan oikeesti. On aivan mahtavaa lähteä. Mä olen ihan kypsä tähän ikean-kassi-elämään, siihen etten mä tiedä missä kaikki tavarat on tai missä me milloinkin ollaan yötä. Odotan sitä, että saan laittaa vaatteet kaappiin ja tavarat paikoilleen. Ja että meillä kaikilla on omat sängyt. Odotan tän välivaiheen loppua ja uuden ajan alkua :)

Samaan aikaan pelottaa ihan kauheesti samat asiat: uuden aloittaminen, tavaroiden purkaminen ja asioiden järjestäminen. Sit mä jo etukäteen suren ikävää niitä kaikkia ihania ihmisiä kohtaan, jotka jäävät meitä "kateellisina" odottamaan.  Itku pääsi, kun luin niitä ihania valokuvamuistoja, jotka annoitte Sannin ja Laurin synttäreillä. Nyt alkaa tää "nähdään viimesen kerran" -tapaamiset. Silmät kostuu jo nyt ja kyynel vierähtää, kun mietin tässä kenen kaikkien kanssa ollaan jo ens viikoksi sovittu treffit! Ensimmäinen viikko Espanjassa menee sit silmäturvotuksia lasketellessa. Onneks Riia lähtee lentokoneeseen tukihenkilöks, et saa sitten opastaa sokeen oikeeseen koneeseen :D

Kai mun on pakko vielä selventää kaikille tän blogin nimi. Se synty kauheen pakkausurakan keskellä, kun lajiteltiin vaatteita mitkä lähtee mukaan ja mitkä jää. Mitään ahdistavaa ja liian pientähän sinne ei kannata pakata mukaan, mutta kun niitä vaatteita tuntu mun kaappi olevan pullollaan, minkäs teet! Pete siinä sitten rupes haastamaan mua, että otetaan tästä reissusta samalla sellanen suurin pudottaja skaba. Otin haasteen vastaan! Ja siinä pähkäiltyä, että mikä se on espanjaksi, sanat vaan putkahti ulos: MUTCHOS FATCHOS, siinä se! Ja kaikki saa tietysti lähtee haasteeseen mukaan. Itseironia ei kuitenkaan riittänyt siihen ennen -kuvaan, joka tietysti pitäis olla se kaikkein kauhen mahdollinen, mut mä en haluu. Mut kyl mä jonkun kuvan tänne laitan.

Se siitä. Tänään jäljellä 12.