Hola!

Se olis taas viikko siitä, kun viimeksi kirjoittelin. Pete tossa päivitteli, et aika menee tosi nopeasti johon mä töksäytin, et ei mun mielestä. No kyllähän tää aika oikeesti hurahtaa, kun rupee miettimää, että Sanni saa jo parin päivän päästä kipsin pois! Se laskee jo tunteja siihen…ja niin minäkin!

Me oltiin viime perjantaina poikien kanssa kolmistaan rannassa, kun Sanni jäi huilaamaan ja purkamaan ylimäärästä kiukkuaan kotiin Peten kanssa. Lauri nukahti matkalla ja me Lassin kanssa mutustettiin sylikkäin kroisanttia. Se oli rentoo, ah! No samalla mä kirjottelin muistiin asioita, joita mun on pitänyt teille kertoa, mutta kun olen koneelle asti päässyt, niin kaikki ne on jäänyt kirjottamatta.

Eli muisti palaa pätkittäin:

Ensinnäkin tää sama ranta-reissu on siinäkin mielessä ikimuistoinen, että törmättiin rantakadulla naapureihin Pähkiksestä. Kirsi ja Veeti oli isänsä kanssa viettämässä minilomaa täällä Fugessa. Se vasta olikin mukava törmäys.

Rantatunnelmiin kun päästiin, niin pakko jakaa tää ällö kokemus: Siinä kun kattelet lasten touhuilua rantavedessä, niin et voi olla samalla huomaamatta kuinka vanhat ihmiset pukeutuvat rannalla. Jokainenhan on sellainen kun on, mutta kun ruskeat rusinat pukeutuu, tai siis peittää itsensä vaan jalkovälistä. Niin kauhea kohtaaminen oli kun pariskunta tuli samaan aikaan suihkulle meijän kanssa: miehellä stringit, vain ja ainoastaan kannikat vaan hylly, kun poistui paikalta… ja nainen verhoiltu samalta alueelta… Melkein yrjö nousi kurkkuun! Nii-in, ei mul o helppoo…

No se rantauutisista. Täällä on hieno karuselli tossa rannassa. Siinä vieressä hyörii sellanen isokokoinen setä, joka myy ilmapalloja ja ainakin yrittää naurattaa lapsia (painotus sanalla yrittää). Lauri nimesi sedän PIERU-UKOKSI. Se se kyllä on, koska paukuttaa ilmapalloilla kaikkia ohikulkijoita päähän ja päästelee pieruääniä… Ollaan törmätty tähän kyseiseen setään muutaman kerran kaupungillakin ja Lassi pelkää sitä aivan kauheasti! Raukalla meni ihan jätskit ohi, kun setä järkytti pientä lasta. Me kaikki muut tietysti vaan naurettiin…

Ai niin ja pakko kehuu kätevää emäntää. Kun Riia ja Miisa olivat vielä täällä, tehtiin perunamuusia. Ei siinä mitään, mutta perunat survoin viinipullon pohjalla. Ja hyvää tuli.

Me käytiin niillä Ferioilla. Ja se oli niin kokemisen arvoinen, että piti käydä moneen kertaan. Hirveesti ihmisiä, kauhea äänien pauhu, valoja, kojuja, tivolihärveleitä… mieletön tunnelma koko viikon! Sanni tietysti halusi mennä niihin vempeleisiin ja harmi vaan kun kamera unohtu kotiin. No ne oli ihan tavallisia laitteita, mutta se mentaliteetti… Laitteeseen kavuttiin kyynerpää-taktiikalla. Meijän piti Peten kanssa vahtia paikkaa tai muuten paikat vietiin alta. Ensin nauratti, mutta nopeasti opittiin maan tavoille. Ja voi niitä ilmeitä! Lainatakseni isäni sanoja, “nyt tiedän miksi ihmisellä on korvat. Muuten hymy jatkuisi läpi pään”.

Kaikkein hienointa oli varmaan se, että naiset oli pukeutuneet flamenco-mekkoihin, hevosajurit omiin hienoihin pukuihinsa ja myös lapset olivat pukeutuneet samaan tapaan. Ja vaikka viina virtasi, en nähnyt ketään joka olisi vetänyt perseet olalle ja koko viikko oli tätä hulabaloota!

Eilen me käytiin ajelulla Mijasin vuoristokaupungissa. Kädet oli aivan hiestä märät, kun piti jännittää ajomatkaa alas. Se vasta oli vuoristorataa, kirjaimellisesti! Ah mitkä näkymät sieltä kuitenkin oli! Aivan mielettömät korkeuserot. Huimas ja puistatti, kun katselin maisemia. Sinne sitte, kun tuutte tänne kyläilemään. Sanoin ei sitä maisemaa voi kuvailla!

Tänään käytiin tossa feria-alueella kirpputorilla. Se on siinä aina tiistaisin ja lauantaisin. Ja arvatkaa mikä mahtava löytö tehtiin? Sanni sai ihan oikean flamenco-mekon. Ei varmaan tarvitse arvata, mitä neidillä on päällään?? Voihan hörhellys! J

No tässä oli näitä iloisia uutisia. Pakko kuitenkin laittaa muutama miinuskin. Meijän pesukone on ihan peestä. Siinä on niin surkee linko, että pyykit kuivuu ainakin kaksi päivää. Ja tiskikonetta meillä ei ole ja sen takia mulla on rasitusvamma mun etusormen nivelessä. Lapset on sopeutunut tänne ihan mallikkaasti, mutta huomiota vaaditaan ihan mielettömästi. Mulla onkin ollut tässä asennevamma, kun periaatteessa lomaillaan, mutta toisaalta pitäis järjestää sitä ohjelmaa, jota ei nyt ole kuin ei ole kerhoja ja kavereita… Eilen kaivoinkin maalit ja pensselit esiin ja tehtiin meidän seinille taidetta. Oisitte nähneet Lassin, se oli raukka niin onnessaan, kun sai ensimmäistä kertaa elämässään maalata! Mun siis täytyy itestäni kaivaa se kerho-täti aamupäivisin ja relaa sit iltapäivällä, kun Pete tulee koulusta. Muuten meillä on mennyt hyvin ja varsinkin kun mennään koko porukalla. Ihmiset ihastelee meijän kolmea murusta ja me vaan nyökytellään ja hymyillään takas, ku kaks tyhjäpäätä… Samalla ajatellaan: tietäisittepä vaan ;)

Adios, ensi kertaan!